perjantai 6. syyskuuta 2024

Veikko Tyrväinen

Vaikka en oopperamusiikista paljoa tiedä enkä edes piittaa, niin sen sentään tiedän, että Jäppilässä syntynyt Veikko Tyrväinen oli erittäin arvostettu oopperalaulaja. Senkin olen jostain lukenut, että häntä arvostettiin varsinkin Neuvostoliitossa, vaikka tenori itse ei neuvostoliittoa arvostanut. Voi kuitenkin olla, että Veikon pojan Timo Tyrväisen nuoruuden poliittinen valinta osittain selittyi sillä, että itäisessä naapurissa arvostettiin isä Tyrväistä kovasti.

Mutta kyllä Veikko Tyrväistä arvostettiin myös Suomessa, sillä minulle on kerrottu, että pikajuna on hänen vuokseen pysähtynyt kerran Jäppilässä. Tämä tapahtui, kun Veikko Tyrväisellä oli kova kiire johonkin konserttiin ja kun paikalle ehtimistä ei muuten voitu järjestää, poimi pikajuna hänet kyytiinsä radan varrelta tilapäiseltä asemalta. Itse pikkuisen epäilen tuota tarinaa, koska luulen, ettei rautatie missään kohdassa kulkenut Jäppilän pitäjän alueella.

Oopperalaulannan taso lienee Savossa sangen korkea, koska Tyrväisen lisäksi tiedän leppävirtalaisen Jorma Hynnisen, Kuopion Rusaset ja karttulalaistaustaisen Marjukka Tepposen, jonka vaari oli ruuna Vonkauksen, joka oli maailman nopein kylmäverinen, ohjastaja Evert Ryyttäri.

Sen sijaan Juvalla asunut basso Martti Talvela ei ollut alun perin savolaisia vaan karjalan Tirrejä. Jostain syystä hyvä karjalainen Tirri-sukunimi on vaihtunut Talvelaksi. Opperalaulun lisäksi Martti Talvela harrasti vallan SM-tasolla nyrkkeilyä raskaassasarjassa. Tirri sukunimi sopisi raskaansarjan miehelle, kuin nyrkki silmään, koska tirri on savolainen kansallisruoka, jota valmistetaan paistamalla karvasilavaa voissa.

Yllättävää, että suorastaan savolaisuuden ruumiillistumiksi leimaantuneet musiikkimiehet Jaakko Teppo ja Esa Pakarinen ovat taustaltaan Karjalan poikia. Juice Leskisenkin äiti Eini os. Kuikka oli evakkokarjalaisia.

Melkoinen sankaritenori oli Tyrväis-Veikko aikoinaan, jota seikkaa todistaa tämä: https://www.google.com/search?client=firefox-b-e&q=veikko+tyrv%C3%A4inen+youtube#fpstate=ive&vld=cid:2dc36096,vid:qh-YFtODJKk,st:0

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti