Kavallukseen syyllistynen keihäänheittäjä-kunnan esimies Jonni Myyrän puolustukseksi pitää kertoa, että kuntien taloudenpito oli siihen aikaan sangen suuripiirteistä. Kunnan talousarvio sisälsi tekstiä A4-arkin verran ja itse rahoja säilytettiin ainakin Myyrää edeltäneen kunnan esimiehen aikana peltilaatikossa kyseisen virkamiehen sängyn alla. Tosin kulunvalvontaan oli jo silloin kiinnitetty huomiota, koska peltilaatikon vieressä pidettiin kirvestä.
Myyrä itse ei ilmeisesti osannut olla yhtä tarkka kuin edeltäjänsä ja niinpä valitettava sekaannus omien ja kunnan rahojen välillä pääsi tapahtumaan. Myyrän ei auttanut muu kuin hylätä vaimonsa ja poikansa ja paeta Amerikkaan, jossa hänkin elätti itsensä mm. saunabisneksellä. Historioitsijoiden tulisi selvittää, oliko hänellä yhteisiä liiketoimia Kaarlo Koskelon kanssa. Myyrän pako tapahtui suoraan Pariisin olympialaisista ja vaimo ja poika unohtuivat lähtötohakassa Suomeen ja se oli kova juttu siihen aikaan.
Seuraaviin vuoden 1928 olympialaisiin “urheiluliiton herrat” eivät Myyrää siis huolineet, kuten eivät myöskään kiekonheiton olympiavoittaja varatuomari Armas Taipaletta. Hänkin oli muuttanut Valtoihin ja jostain syystä syntyi juoruja, joiden mukaan hänelläkin oli mukanaan myös muita kuin omia rahoja. Varatuomari Taipale elätti itsensä Valloissa saunahierojana, joka asia hieman ihmetyttää minua pahansuopaa ihmistä ja synnyttää minussa epäilyn, etteivät Armaksen asiat olleet ihan kunnossa. Ei ole tavallista, että varatuomari siirtyy saunahierojan tehtäviin.
Ei ole tietoa, että hieroiko Taipale myös Amerikkaan kuolemantuomiota paenneen olympiavoittaja ja punapäällikkö Kaarko Koskelon omistamissa saunoissa. Kotkassa puhutaan, että Koskelon firman alkupääomana oli punakaartin kassa, jonka hän oli muka vienyt mukanaan. Toisaalta sodan lopun kaaoksessa joku muukin olisi voinut kassan viedä ja vierittää sitten syyn poissa olevan kontolle.
Mainittakoon, että Armas Taipaleen sijasta Suomen kunniaa puolusti vuoden 1928 olympialaisten kiekonheitossa menestyksekkäästi Antero Kivi, joka hävisi kullan vain kahdella sentillä. Iso-Anterollekin kävi myöhemmin sikäli huonosti, että hänen todettiin varastelevan pukuhuoneessa kanssakilpailijoiden rahoja ja “urheiluliiton herrat” antoivat hänelle elinikäisen kilpailukiellon. Tärkeää on huomata, ettei hän muuttanut Amerikkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti