Kirjoitinpa taas muutama päivä sitten taas ropakantaa, kun kerroin, että punapäällikön ja kultamitalipainijan Kaarlo Koskelon olisi ammuttavien joukosta pelastanut suojeluskuntalainen ja kaksinkertainen olympiavoittaja Jonni Myyrä.
Sosialistisessa mediassa sain asiantuntevaa palautetta, jossa kerrottiin, että Koskelo pakeni juuri ennen valkoisten tuloa moottoriveneellä Kotkasta Pietariin. Punapakolaisia siirrettiin sieltä Siperiaan perustettuun siirtokuntaan, jonne myös Koskelo matkasi. Sinne hän ei jäänyt, vaan jatkoi matkaa edelleen Kiinan Shanghaihin, josta hän lähetti kirjeitä Kotkaan maaliskuussa 1919.
Sitten Koskelon matka jatkui Oregoniin, jossa hänestä tuli menestyvä saunayrittäjä. Minulla ei ole tietoa, liittyikö hänen saunayrittäjyyteensä myös muita kuin peseytymispalveluja. Siihen aikaan USA:ssakin oli kieltolaki ja ainakin Suomessa moni menestyvä yrittäjä loi kieltolakiaikaan alkupääomansa pirtukaupalla.
Jari Kupilan kirjassa Kun mitalitoivot ampuivat toisiaan kerrotaan, että menestyvä amerikkalainen liikemies Kaarlo Koskelo käväisi Suomessa vuonna 1952 seuraamassa Helsingin olympiakisoja. Hän toi mukanaan myös ison autonsa, jolla hän sitten teki näyttävän paluun entiseen kotikaupunkiinsa Kotkaan. Siellä entinen suojeluskuntapäällikkö ja kuolemantuomioitakin jaelleen kenttäoikeuden jäsen Eino Havas kutsui punapäällikkö Koskelon ja Helsingin Jyryn punapäällikön mestaripainijan Adam Malmin saunomaan mökilleen Pyhtään Kärsäjärvelle.
Siellä sotaveteraanit saunoivat ja söivät paistettuja ahvenia sekä juttelivat pitkälle kesäyöhön. Veteraaneilla olikin varmasti paljon muisteltavaa. Kaarlo Koskelo on niin mielenkiintoinen henkilö, että hänen elämästään saisi vaikkapa hyvän kesäteatterinäytelmän, jonka loppukohtauksena voisi olla tuo sopuisa saunailta Kärsäjärvellä. Ja näytelmän jossain kohtauksessa Koskelo voisi luovuttaa aitoa kultaa olevan olympiakultansa Kotkan työväenyhdistykselle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti