sunnuntai 22. syyskuuta 2024

Paitsio pois

Vaikka myönnänkin, että elämä on vain pieni osa jalkapalloilua, niin siitä huolimatta olin eilen kadottaa vähäisenkin järkeni valon ja menettää hermojeni hallinnan seuratessani Kupsin ja Interin Suomen Cupin loppuottelua, joka oli hirveä peli, karmea peli, oikea pelien peli.

Inter pelasi erinomaisen ottelun, mutta ennakkosuosikki Kups kuitenkin lopulta voitti, vaikka joukkueen tekemistä viidestä maalista hylättiin kolme paitsioina, joista kaksi kohtuuttoman pitkän videotarkastelun jälkeen. Se odottelu latisti tunnelmaa.

Joskus olen blogillani esittänyt vastenmielisen paitsiosäännön poistamista jalkapallosta, koska eihän paitsiota tunneta käsipallossa, jääpallossa, koripallossa, futsalissa eikä sählyssä ja siitä huolimatta ne ovat ihan mukavia urheilumuotoja.

Kuitenkaan paitsion poisto ei ole saavuttanut kansainvälisessä jalkapalloyhteisössä vastakaikua, joten sovinnollisuuteen pyrkivänä ihmisenä esitän tällä kertaa vain paitsiosäännön uudistamista. Olkoon siis paitsio olemassa, mutta yksinkertainen ja selkeä sääntö on se, että paitsio määritellään tilanteeksi, jossa hyökkäävän joukkueen pelaaja ylittää vastapuolen kenttäpuolen neljänneksen ennen palloa. Vastapuolen kenttäpuolen neljännekselle tunkeutumisesta ennen palloa seuraisi vapaapotku puolustavalle joukkueelle.

Tässä vaiheessa uskon, että konservatiivisuuteen taipuvainen kansainvälinen jalkapalloyhteisö ei hyväksy uusia viivoituksia pelikentälle, koska nykyisellä viivoituksella on pärjätty vallan mainiosti 150 vuotta, mutta tyrmään tuon vastaväitteen sillä, ettei uusia viivoituksia tarvitakaan, vaan ottelun linjamiehet säilyttävät edelleen työpaikkansa ja heidän tehtävänsä on silmämääräisesti arvioida, ylitetäänkö puolustavan joukkueen kenttäpuoliskon neljännes ennen palloa. Asian arviointia helpotettakoot siten, että kyseiseltä paitsioalueelta jätetään ruoho joko kokonaan leikkaamatta tai se leikataan huonosti.

Mutta katsokaapa tämä videokooste hienosta urheilutapahtumasta ja kiinnittäkää erityistä huomiota Petteri Pennasen lisäajalla tekemään maaliin, joka on sitä ihteään eli kulttuuria parhaimmillaan.

https://www.ruutu.fi/video/4602337

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti