sunnuntai 15. syyskuuta 2024

Aapo

Toissa yönä minua järkytti erityisesti tv:ssä näytetyistä kahdesta sisällissotaelokuvasta varsinkin Aapo, jossa vahvasti kärkkääläistaustainen Taisto Reimaluoto esittää työpaikkakiusattua renkipoikaa, jolle avautuu talvella 1918 tilaisuus kostaa kokemansa vääryydet.

Jostain syystä Aapo-elokuva ei ole nähtävissä Yle-areenassa, mutta Youtubessa näyttää olevan Aaposta traileri. Filminpätkässä Taisto Reimaluoto ja Martti Suosalo ampuvat maanviljelysneuvos Esko Nikkarin, joka oli nöyryyttänyt renkiään määräämällä tämän aasinkuljettajaksi.

Mainittakoon, että Suosalon isovaari, joka oli kansanedustaja ja pasifisti, teloitettiin Pietarsaaressa tupakkatehtaan takana ja samassa hässäkässä ammuttiin lisäksi viisi muuta punikkia ja valkoisiin kuulunut lakimies Johannes Jääskeläinen, jonka kuolemantuomion syynä lienee ollut ainakin suomenkielisyys.

Näyttelijä Taisto Reimaluodon suonenjokelainen vaarin veli Emil Sikanen ammuttiin Leppävirralla, koska hän oli Lempyyn kylän punakaartin varajohtaja. Kaartin johtaja Abel Tiitinen teloitettiin Suonenjoen hautausmaalla.

Sikasen ja Tiitisen ampumisen pääsyynä lienee ollut, että Lempyyn punakaarti oli surmannut erään valkoisen maanviljelijän hyvin hämärissä olosuhteissa. Tarinan mukaan ammutun maanviljelijän perhe yritti saada armahdusta vankileirille joutuneille kylän punakaartilaisille ja kerrotaanpa, että Suonenjoen Lepomäellä olevan ammuttujen punaisten muistomerkin kustansi murhatun valkoisen isännän poika.

Tätä filminpätkää ei suositella herkille ihmisille: https://www.youtube.com/watch?v=J_ENoTdr6FA

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti