maanantai 2. tammikuuta 2023

August Lindin tapaus

 Lappeenrannan Rutolan sahan surkeaa 47 työmiehen ampumistapausta selvittäessäni, jossa joukkomurhassa hengestään pääsi myös uutistenlukija Arvi Lindin äidin puoleinen vaari, ilmeni, että myös Lindin isän puoleinen vaari mestattiin sisällissodan aikana, kuten Sotasurma-tietokannan henkilökortissa kerrotaan, vaikka mielestäni ampuminen on ihan eri asia kuin mestaus.

56-vuotiaan August Lindin mestauksen syyksi henkilökortti kertoo, ettei kuulunut punakaartiin, mutta "kuuluu olleen punaisten nimismies". Lind oli toiminut neljännesvuosisadan Savitapaleen poliisina, joten ehkä hänellä olisi ollut kykyä hoitaa myös nimismiehen tehtäviä.

Ilta-Sanomat julkaisi reilut vuosi sitten August Lindin tapauksesta näyttävän jutun, jossa kerrotaan mm. seuraavaa, joka paljastaa että kyseessä taisi sittenkin olla ennen kaikkea ryöstömurha, jota ei sattuneesta syystä koskaan tutkittu eikä ketään rangaistu:

"Lind asui perheineen Paassalossa Kuolimojärvellä. Samassa saaressa asunut vihamies ilmiantoi Lindin ilmeisen tekaistuilla perusteilla valkoisille.

– Nyt se ukko o saares ja se pittää saaha sieltä pois, mies oli ilmoittanut.

Valkoisten partio vei Lindin Partakoskelle, josta matkan oli määrä jatkua hevoskyydillä Saimaan jäätä pitkin kuulusteluihin Suomenniemelle. 12-vuotias poika ajoi hevosta.

Vartijat pitivät matkaa turhan vaivalloisena ja kehottivat poikaa pysäyttämään hevosen. Lindin käskettiin mennä kiristämään valjaiden rinnustinta.

Kun Lind nousi reestä, vartijat ampuivat hänet jäälle ja palasivat Partakoskelle. Vainajalta anastettiin kello, puukko, muistikirja, velkakirjoja ja lompakko, jossa oli 700 markkaa.

Ilmiantaja tuli muutaman päivän kuluttua ilkkumaan ja tanssimaan Lindin pihamaalle. Hän kehotti lapsia iloitsemaan, sillä heidän isänsä on murhattu."

Kokonaisuudessaan Ilta-Sanomien jutun voi lukea tästä https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008304521.html .

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti