lauantai 7. tammikuuta 2023

Kärkkäälän suurpommitus

Olipa monessakin mielessä ajankohtainen asia eilen unohtua. Nimittäin 6.1.2023 noin klo 11 tuli kuluneeksi 83 vuotta siitä, kun voittamattoman Puna-armeijan pommituslentolaivue kävi pudottamassa 26 pommia Suonenjoen Kakkisensalolle. Pommeista noin kymmenen tosin upposi suutareina suohon. Kärkkäälän suurpommituksessa vaurioitui Olli Koivistoisen seinäkello lievästi. Lisäksi puntari putosi seinältä aiheuttamatta henkilö- tai omaisuusvahinkoja.
Sikäli henkilövahinkoja kuitenkin aiheutui, että hävittäjälentäjä Jorma Sarvanto ampui Kymenlaakson suunnalla neljässä minuutissa pommittajista alas kuusi. Seitsemäs kone raahautui pahasti siipirikkona turvaan Viron kentälle. Sarvannon suoritusta pidettiin aikanaan maailmanennätyksenä. Mainittakoon, että lentäjä rikkoi törkeästi esimiesten määräyksiä, sillä hänen konekivääriensä kaikki 2000 ammusta olivat kalliita sytytysluoteja, joita olisi saanut määräysten mukaan olla patruunavyössä vain joka neljäs, koska kalliita sytytysluoteja säästettiin pahan päivän varalle. Tietooni ei ole tullut, että lentäjää olisi asiasta rangaistu.
Tuon ajan Iljusin DB-3-pommikoneissa oli 3-4 neljän hengen miehistö, joten kuolonuhreja pommituksen yhteydessä tuli noin 20. DB-3-koneet olivat melkoisia surmanloukkuja, koska niistä puuttui vielä talvisodan aikaan panssarointi. Myöhemmin koneiden polttoainesäiliöt alettiin suojata kumilla. Kaksi lentäjistä onnistui pelastumaan laskuvarjolla sotavangeiksi. Kymenlaaksolaisten naisten mielestä heistä toinen oli hyvin komea mies, vaikka olikin ryssä.
Kärkkäälän suurpommitus oli kuitenkin vain Kuopion pommituksen sivujuonne. Loppiaisen -40 Kuopiota pommitettiin ankarasti, mutta jostain merkillisestä syystä suuri osa pommeista putosi Kallaveteen ja varsinkin keskustassa sijaitsevan pienen Valkeisenlammen jäälle aiheuttamatta katastrofaalisia vahinkoja. Varsinaista ilmatorjuntaa Kuopiossa ei ollut, vaan sotilaat ja suojeluskuntalaiset tulittivat koneita kivääreillään eikä sen asian olisi pitänyt juurikaan huonontaa koneiden osumatarkkuutta.
Loppiaisen pommituksesta Kuopio säästyi suurilta henkilövahingoilta, mutta suuri katastrofi tapahtui 3.2.1940, jolloin ilmahyökkäyksen aikaan ainakin yksi pommi osui Snellmanin patsaan lähellä olleeseen pommisuojaan, joka ilmeisesti oli vain pelkkä kaivanto. Sinä päivänä 37 kuopiolaista sai pommituksessa surmansa, iso osa juuri tuossa pommisuojassa. Kaikkiaan talvisodan pommituksissa Kuopiossa kuoli 44 ihmistä, joista moni on poikkeuksellisesti haudattu sankarihautausmaahan, vaikka olivatkin siviiliuhreja.
Pommituksilla oli Kuopiossa ennen oma muistomerkkinsä, jota harva huomasi. Eräs kirkon vieressä ollut lyhtypylväs oli melkein sirpaleen katkaisema. Saattaa ihan hyvin olla sen väestösuojaan osuneen pommin sirpaleen jättämä jälki. Pylvääseen oli myös kiinnitetty tulitikkulaatikon kokoinen muistolaatta, jossa kerrotaan 3.2.1940 tapahtuneen pommituksen uhrien määrä.
Pari kesää sitten katutöiden yhteydessä historiallisesti arvokas lyhtypylväs poistettiin. Ihmettelin asiaa museon johdolle ja minulle kerrottiin, että pylväs on hyvässä tallessa ja se tullaan pystyttämään tulevaisuudessa johonkin sopivaan paikkaan. Mielestäni sopiva paikka olisi Snelmanin puistossa se paikka, jolla huono-onninen sirpalesuoja sijaitsi.
Suonenjoen suojeluskunnan 2. valistusasiamies Hugo Lindforsin virallinen raportti Suonenjoen pommituksesta on seuraava:
"Suonenjoen ilmapommitus 6.1.1940
Viholliskoneet saapuivat Suonenjoen seudun ylle noin kello 11 loppiaisaamuna. Ne kaartelivat kirkonkylän yläpuolitse neljä eri kertaa pistäytyen välillä Iisveden tehdasalueen yllä noin 7 kilometrin päässä kirkolta ja Rautalammin puolella noin 11 kilometriä Iisvedeltä. Ensimmäisen lennon aikana olivat koneet olleet korkealla, asiantuntijain arvelun mukaan noin 4000 – 5000 metrin korkeudessa, laskeutuen kerta kerralta yhä alemmas. Neljännellä kerralla, jolloin pommitus alkoi, arvioitiin lentokorkeus 1500 metriksi. Kylän etelälaitaan jäälle osuneiden pommien suunnasta päätellen varmistuu se käsitys, että pommituskohteeksi oli tarkoitettu sahan alueella olevat asuin- ja tehdasrakennukset, vaikkakin pommit putosivat niistä noin 30 – 50 metrin etäisyyteen syrjään, mutta rakennusten rivisuuntaan. Kylän pohjoisosassa tapahtuneen pommituksen kohteena oli taasen Kuopioon johtavan rautatien silta. Pommitus näyttää olleen, Kirkonkylää lukuun ottamatta, jokseenkin umpimähkäistä ja tarkoituksetonta. Niinpä oli mm. pommitettu noin 15 – 18 kilometrin päässä kirkolta olevaa aavaa suota ns. ”Ollinsuota”, jota vihollinen oli luullut nähtävästi ”lentokentäksi”, ja jolle oli pommia pudotettu 25 kappaletta. Lisäksi oli muuatta yksinäistä taloa pommitettu ja sen läheisyyteen oli pudonnut yksi räjähdyspommi. On seikkoja, jotka viittaavat siihen, että ryssien tarkoituksena ei liene ollut pommittaa Suonenjoen seutua, vaan Pieksämäkeä, mutta eivät olleet löytäneet sitä. Kerrotaan, että kun Pieksämäessä annettiin ilmavaarahälytys, oli ratapihalla olleet useat veturit saaneet määräyksen hakeutua metsän turviin. Veturien savusta oli ratapihan ylle syntynyt savuverho, joka haittasi näkyväisyyttä, mistä taasen johtui se, että vihollisen lentokoneet olivat sivuuttaneet seudun pommia pudottamatta. Tätä seikkaa puolestaan vahvistaa sekin, että viholliskoneet olivat Suonenjoen seuduilta etsineet Pieksämäen seudun maastoa sekä että pitivät ”Ollinsuota” Pieksämäen läheisyydessä olevana lentokenttänä. Suonenjoen seuduille pudotettujen räjähdyspommien luku noussee noin 80 – 90 kappaleeseen ja sytytyspommien määrä neljään, joista kaksi oli todennäköisesti tarkoitettu puhelinkeskusrakennukseen, jonka läheisyyteen ne putosivat. Hugo Lindfors Suonenjoen suojeluskunnan 2. valistusasiamies Täydennysselostus rap. A. kohta 26.1.40".
Olen muuten kokoamassa retkikuntaa, joka etsii suohon jääneet suutarit, nykyajan vehkeillä se lienee helppo juttu. Nyt on jo eräs asiantuntija lupautunut operaation johtotehtäviin. Hän on luvannut vähän kauempaa suon reunalta käsin megafohin avulla ohjeistaa löydettyjen pommien nostohenkilökuntaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti