sunnuntai 22. tammikuuta 2023

Kohutoimittaja Aki Tammisto

Sota esti eilen mainitsemani pikajuoksija Aki Tammiston nousemisen Euroopan terävimpään kärkeen. Sodan jälkeen hän jatkoi urheilun parissa ja siirtyi urheilutoimittajaksi. Hän kirjoitteli räväköitä juttuja ja oli tavallaan aikaansa edellä, koska Hymy-lehteä tai nykyisen kaltaisia itseään lööpeillä myyviä iltapäivälehtiä ei vielä Suomessa ollut.

Jos hyvä tarina ja todellisuus olivat ristiriidassa, kuten ne monta kertaa ovat, suhtautui toimittaja Tammisto joustavasti totuuteen. Esimerkiksi kun radion ylipääselostaja Pekka Tiilikainen juuttui vuoden 1962 Belgradin yleisurheilun EM-kisojen aikaan hotellin hissiin, raportoi Tammisto tapahtuneesta seuraavasti: "Sinivalkoinen ääni oli sammua, Pekka Tiilikainen oli vähällä tukehtua hissiin." Sitä seikkaa jutussa ei mainittu, että hissi oli verkkoseinäinen.

Vielä enemmän mielikuvitusta Tammisto osoitti, kun hän Tokion olympialaisten aikaan kertoili Afrikan ensimmäisen mustan olympiamitalistin 800 metrillä pronssia voittaneen Kenian Wilson Kiprugutin taustoista.

Hän paljasti seuraavaa: "Juoksija on syrjäisen heimon edustaja, joka on asunut savimajassa ikänsä. Hän on 12-lapsisen perheen nuorin vesa. Äiti tosin muisti, että lapsia olisi ollut 13. Joka tapauksessa yksi lapsista oli kuollut hyvin nuorena käärmeen pistämään ja esikoinen, komea poika, musertunut epätasaisessa taistelussa leijonan kitaan."

Tosiasiassa Wilson oli harjoitellut ja opiskellut vuosia Kaliforniassa, jossa hänen isänsä toimi yliopiston opettajana.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Wilson_Kiprugut

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti