sunnuntai 15. tammikuuta 2023

Julian Grimau

Viime aikoina on pääharrastuksenani ollut ruumiiden laskeminen, jota asiaa harrastaa kirjassaan Hirmuvaltiaita vai valtiomiehiä myös Tom Ambrose. Kuka onkaan ihmiskunnan suurin hirviö? Itse saattaisin äänestää Tsingis-kaanin tai Timur Lenkin puolesta sillä epävarmuudella, jonka vain täydellinen tietämättömyys vain voi synnyttää.

Selvää on, että Hitler, Mao ja Stalin menestyvät kisassa hyvin, mutta tarkkaa tilastoa miesten vastuulle menevistä ruumiista ei kirjassa esitetä. Heidän osaltaan törmätään moniin tulkinnanvaraisuuksiin esimerkiksi siitä, miten suuri on näiden tyrannien vastuu erilaisista tahallaan tai tahattomasti aiheutetuista nälänhädistä. Tänäkin vuonna tulee monta miljoonaa ihmistä kuolemaan kurjuuteen eikä vastuuhenkilöä asiaan ole ilmoittautunut.

Ambrosen kirjasta paljastuu kuitenkin se, että 1800-luvun lopun Belgian kuningas Leopold II, joka edusti länsimaista sivistystä saa kontolleen 15 miljoonaa kongolaista elämä. Hirmuinen määrä ja maailman kolme tunnetumpaa murhamiestä saa tästä hallitsijasta kovan vastuksen.
 
Itselleni on yllätys se, että Espanjan sisällissodan jälkeen maan keskitysleireillä menehtyi kaksi miljoonaa ihmistä. Ambrosen mukaan valtion väkimäärään suhteutettuna diktaattori Franco voittaa
generalissimus Stalinin ja omien laskelmieni mukaan selvästi myös Mannerheimin.

Lopuksi hiljennymme kuuntelemaan tunnelmaan sopivasti Tapio Heinosen Julian Grimaun kunniaksi levyttämää laulelmaa. Grimau oli Francon diktatuurin aikana teloitettu kommunistien ay-johtaja. Tämä äänite todistaa, että musiikilla on suuri yhteiskunnallinen merkitys. Tapio Heinonen oli nimittäin muistaakseni Kansallinen Kokoomus-puolueen kunnallisvaaliehdokkaana Porvoossa ja mikäli oikein muistan, hänen joukkokannatuksensa jäi vähäiseksi - ettei vain trubatuuri jäänyt vallan ihan äänettömäksi.
https://www.youtube.com/watch?v=R4nAbWaJh_Q

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti