sunnuntai 30. lokakuuta 2022

Ystävyystoiminnan haasteet aikanamme

Vaikeaa on rauhantyö aikamme maailmassa. Tunnetut Putin-myönteiset mediapersoonat Janus Putkonen ja Kosti Heiskanen organisoivat ystävyysjunan, joka muutama päivä sitten kuljetti reilut 40 suomalaista Pietariin tutustumaan sikäläiseen kulttuuriin, mutta eihän se reissu tainnut ihan putkoseen mennä, vaikkakin matkalaiset saivat kyllä hyvän tilaisuuden tutustua sikäläiseen kulttuuriin.

Matkan alku oli tosin lupaava ja Heiskanen raportoi asiasta ystävällisesti twitterissä seuraavasti: ENSIMMÄINEN YSTÄVYYDEN JUNA ON STARTTANUT KOHTI PIETARIA! KAIKKI ON HYVIN, MEIDÖN RYHMÄ HYVIN NUKKUNEENA JA ILOISELLA PIÄLLÖ ON JO MELKEIN KYYDISSÄ. SYÖKÄÄ HATTUNNE SAATAISET UKRIFASISTIT JA NATO TROLLIT!

Käsittääkseni Heiskanen tarkoittaa yllä olevassa twittuilluissaan ukrifasisteilla henkilöitä, jotka eivät hyväksy Venäjän hyökkäystä naapurimaahan ja natotrolleilla natojäsenyyteen myönteisesti suhtautuvia suomalaisia. Matkan alku oli siis ihan lupaava vaikkakin tullimuodollisuuksissa oli vierähtänyt kahdeksan tuntia, mutta maassa maan tavalla.

Nyt kuitenkin Janus Putkonen twittuilee, että yhtiökumppani Heiskanen laiminlöi tehtävänsä ja mikä pahinta, kavalsi firman rahat, vaikka Putkonen oli antanut jollekulle Igorille tehtäväksi periä saatavat Heiskaselta, joka kuitenkin Putkosen mukaan ihmiskilpeä hyväksikäyttäen kieltäytyi maksamasta.

Myös Heiskanen on twittuillut asiasta ja hän kiistää jyrkästi syytökset ja hänen mukaansa Putkonen on huijari ja valehtelija. Putkonen ajattelee Heiskasesta samalla tavalla ja sen lisäksi pitää Heiskasta vielä natsina ja homona, joka näkemys on lähes yhtä kummallinen yhdistelmä kuin Ukrainan juutalaisnatsi presidentti.

Tapauksesta on onneksi jo tehty puolin ja toisin rikosilmoitukset Venäjän poliisille, joten eiköhän asia pian ratkea ja totuus lopulta voita. Eniten kuitenkin ihmettelen sitä, että Putkonen tarvitsi velanperinnässä Igorin apua, koska tämä pian Venäjän hyökkäyksen jälkeen youtubeen levinnyt video mielestäni todistaa, että kyllä velanperintätoimet luonnistuisivat myös itse Putkoselta. https://www.youtube.com/watch?v=uGkORQ65YmQ


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti