lauantai 1. lokakuuta 2022

Työläiskiekkoilua

Niin se kehitys kehittyy täällä Suonenjoellakin. Kun lähdin maailmalle 45 vuotta sitten, väiteltiin täällä kiivaasti siitä, rakennetaanko uimahalli vai ei. Se rakennettiin ja sen jälkeen kehitys on kehittynyt niin pitkälle, että äsken kävin ensimmäisen kerran elämässäni vallan Suonenjoen jäähallissa, jota Iiro-halliksi kutsutaan olympiavoittaja Iiro Pakarisen kunniaksi.

Tosin jouduin hampaat kylmästä kalisten poistumaan jo toisen erän jälkeen Suonenjoen Kiekkokarhujen ja Valkealan Kiekon välisestä ottelusta, jolloin isännät johtivat 6-0, sillä täkäläinen jäähalli on jäähalliksikin harvinaisen kylmä.

Mutta harvinaisen tasokasta jääkiekkoa pelaavat työläisjääkiekkoa harrastavat Kiekkokarhut. Punakaartin perinteitä vaalivan Työväen Urheiluliiton puolella ei liene kovin kummoinen jääkiekkoilun taso, joten en keksi yhtään kappaletta syitä sille, etteikö Sukika TUL:n mestaruusturnauksessa kamppailisi ihan kärkiporukoissa heti Kooveen, Tuton ja Heinolan Peliittojen jälkeen, mikäli sellainen järjestettäisiin.

Ainakin ennen jalkapallon puolella järjestettiin Työväen Urheiluliiton mestaruusturnauksia, jotka yleensä työläisjalkapalloa pelannut Kuopion Elo voitti. Tosin muistelen, että joukkueen paras pelaaja oli Kokoomuksen kunnallisvaaliehdokkaana. Elon puheenjohtajana muuten toimi jossain vaiheessa Suonenjoen kirkkoherra.

Savossa urheilijoiden luokkasopuilu on mennyt jopa niin pitkälle, että ison Varaventure-yhtiön toimitusjohtaja Leo Houtsonen, joka oli nuoruudessaan jalkapallomaajoukkueen kantavia voimia, toimi vapaa-aikanaan työläisurheiluseura Kuopion Riennon nyrkkeilyjaoston puheenjohtajana. Lisäksi Houtsonen toimi myös ortodoksisen Karjalan hiippakunnan säätiön asiamiehenä.

Kuopion Riento oli aikoinaan tärkeässä roolissa Kuopion punakaartin toiminnassa, sillä kaartin kiväärit säilytettiin Riennon painisalissa. Aapelin mukaan talonmies Israel Närhin johtama Kuopion Punakaarti oli ainakin pataljoonan suuruinen, koska kun kaupungissa alettiin vallankumousta tekemään, ilmoittautui kaartiin tuhat miestä ja enemmänkin olisi tullut, jos työväentalolle olisi vain mahtunut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti