lauantai 15. lokakuuta 2022

"Konsernijohtajan poika ampui pieneläkeläisen hirvikiväärillä".

Tutkinpa uteliaisuuttani netistä lisätietoa tuosta eilen kertomastani tapauksesta, jossa konsernijohtajan 16-vuotias poika ampui hirvikiväärillä eläkeläistä kaulaan. Ihmeeltä tuntuu, että pahoilta henkilövahingoilta vältyttiin.

Selitys ihmeelle on, että hirvikiväärin puolivaippaluoti on suunniteltu osuessaan laajenemaan sienenmuotoiseksi, jotta se repisi sisäelimiä mahdollisimman paljon. Kaikkien onneksi luoti ei ehtinyt laajeta kudoksissa, vaan vain lävisti kaulan.

MTV:n uutissivun mukaan kuulusteluissa konsernijohtajan pojan kaveri kertoi, että ampuja otti isänsä hirvikiväärin asetelineestä, teki latausliikkeen ja tähtäili sisäpihan poikki noin sadan metrin päässä sijaitsevan naapuritalon ikkunoita. Kuulusteltava myös kertoi, että konsernijohtajan poika oli tähdännyt naapuritalon ikkunassa näkynyttä miestä kiikarikiväärillä ja todennut, että ”nyt voisi osua”. Ja niinhän siinä sitten kävikin.

Ammuttu itse ei ymmärtänyt, mitä oikeasti oli tapahtunut, vaan hän luuli saaneensa sydänkohtauksen ja uhri itse pystyi vielä soittamaan ambulanssin paikalle.

Asetta käsitellyt nuorukainen tuomittiin myöhemmin oikeudessa 600 markan sakkoon. Isälle, joka oli unohtanut patruunan aseeseen, maksettavaa sen sijaan tuli 40 päiväsakkoa eli yli 33.000 markkaa. Tuomiota lievensi se, että syylliset olivat maksaneet eläkeläiselle vapaaehtoisesti huomattavat korvaukset, nettitiedon mukaan peräti 110.000 markkaa.

Tapaus sattui vuonna 1996 enkä muista, että siitä olisi silloin tehty suuria lööppejä. Epäilen, että jos henkilövahingot olisivat olleet kohtalokkaammat, olisi lööppinä voinut olla vaikkapa, että "Konsernijohtajan poika ampui pieneläkeläisen hirvikiväärillä".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti