torstai 13. lokakuuta 2022

Poliitikkojen koulumenestyksestä

Henrik Meinanderin Kalevi Sorsan elämänkerrasta voi havaita, ettei Sorsa kovin paljoa halunnut kertoa kouluvuosistaan. Syynä voi olla vaikkapa se, että hänen keskikoulun päästötodistuksensa keskiarvo oli muistaakseni luokkaa 5,2. Heikko koulupohja selittänee sen, ettei hän kyennyt tuottamaan enempää vahinkoa hänen syykseen pistetyssä Valco-skandaalissa, kuin eilen mainitut 70 miljoonaa euroa.

Sen sijaan Olli-Pekka Heinonen, jonka syyksi pistettiin UMTS-skandaali, pystyi paljon enempään eli 5.000 miljoonan euron tappioon, koska hänen koulumenestyksensä oli ollut loistava. Mies oli peräti seitsemän laudaturin ylioppilas.

Kykypuolue Kokoomus viisastui Heinosen tapauksesta sen verran, että on varonut opinnoissa loistaneiden miesten nostamista vastuunalaisiin johtotehtäviin. Presidentti Niinistö, jonka gallupit paljastavat menestyneen vaativassa tehtävässä hyvin, muistaakseni peräti 110 % suomalaisista oli viimeksi tuota mieltä, kirjoitti ylioppilaskokeessa välttävät approbaturin paperit.

Sen sijaan entinen pääministeri Jyrki Katainen menestyi yo-kokeessa selvästi Niinistöä paremmin ja kirjoitti keskinkertaiset cl:n paperit. Kataisen seuraaja pääministerinä oli Alexander Stubb, joka menestyi opinnoissaan edeltäjäänsä ja mainettaan paremmin. Hänen ylioppilastodistuksensa yleisarvosana oli m.

Stubbin opiskelumenestystä varjostanee kuitenkin se, että vapaaehtoisessa reaalin kokeessa hän reputti. Lisäksi kun hän toimi valtiovarainministerinä, julkisuudessa ihmeteltiin sitä, että hänen matematiikan arvosanansa oli vain a, kun taas samassa tehtävässä toimineella Kataisella se oli ollut lyhyestä matikasta c.

Itse arvostan Stubbissa suuresti sitä, että kun paljastui, että hän oli ollut koulukiusaaja, niin hän osoitti suoraselkäisyyttä ja pyysi julkisuudessa anteeksi sitä, jos oli ollut kouluaikaan mulkku.

Tässä yhteydessä kannattaa palauttaa mieleen se, että toinen iso korsto sitoutumaton presidentti Carl Gustav Mannerheim oli varmasti vielä paljon Alexander Stubbia pahempi koulukiusaaja. Kapitalistinenkin tiedemies on myöntänyt, että Mannerheimilla oli paha tapa ampuilla tritsalla teräsaspeja itseään pienempien luokkatovereiden perskannikoihin. Mutta eipä Marski koskaan pyytänyt julkisuudessa anteeksi sitä, että oli ollut mulkku.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti