Tallinnan edustan miinoitus

Ei löytynyt Risto Rytin elämänkerrasta Kylmästi laskeva mies vastausta siihenkään kysymykseen, kuka Suomessa teki päätöksen Tallinnan edustan kansainvälisen oikeuden vastaisesta miinoituksesta juuri ennen Saksan hyökkäystä Neuvostoliittoon.

Tämän miinoitusasian otti esille eversti ja valtiotieteen tohtori Pekka Visuri esitellessään muutama vuosi sitten silloista uutuuskirjaansa Saksan kenraali Suomen päämajassa vuonna 1941 – Suomalais-saksalainen yhteistyö Waldemar Erfurthin päiväkirjan valossa.

Teoksen suurin paljastus on se, että siinä todistetaan Saksan ja Suomen liittosuhteen olleen paljon tiiviimpi, mitä maailmalle on kehdattu myöntää. Kenraali Erfurthin päiväkirjat julkaistiin vasta yli 70 vuotta niiden kirjoittamisen jälkeen, vaikka ne olivat tutkijoiden käytössä jo 50-luvulla.

Visurin mukaan Suomi oli hyvin innokas hyökkäämään Saksan rinnalla inhaan itään. Esimerkiksi kesäkuussa - 41 jo vuorokausi ennen Saksan hyökkäystä suomalaiset sukellusveneet miinoittivat Tallinnan edustan, ja sitten sodan alkaessa ehkä jopa noin 16.000 ihmistä, eli noin 25 kertaa Estonian turman määrä, hukkui, kun Neuvostoliitto evakuoi Tallinnaa meriteitse.

Suomen itsenäisyyden säilymisen kannalta hyvää tuuria oli se, ettei toisen maailmansodan alkua laitettu Suomen syyksi; niinhän olisi voinut käydä, mikäli joku venäläisalus olisi ajanut suomalaismiinaan ennen Saksan hyökkäystä. Toisen valtion vesien luvaton miinoittaminen on selvä sotatoimi ja niinpä Suomen onni oli, ettei Tallinnan edustan miinoitusoperaatiota otettu esille sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä.

Lasse Lehtinen kertoi äskettäin jossain tv-ohjelmassa, että jos hän olisi uskovainen, hän olisi sitä mieltä, että Suomen historiassa on jumalallista johdatusta, sillä sen verran hyvin maamme on menestynyt maailman myrskyissä, mutta itse epäilen, että asian voi selittää myös hyvällä tuurilla ja aika hyvällä herraonnella.

Yksi suomalaismiinojen vuoksi uimasilleen joutunut oli myöhemmin meilläkin hyvin suosittu laulaja Georg Otsa, joka kuitenkin jaksoi rantaan asti, koska oli Viron 1500 metrin rintauintimestari. Tosin Otsista kertovassa elokuvassa pelastuminen esitettiin niin, että hän olisi sinnitellyt pinnalla kellumalla jonkun hukkuneen ruumiin varassa, mutta tuota tietoa soppii eppäillä.

Otsia huonommin kävi Viron pääministeri Johannes Lauristinille, jonka tytär Marju Lauristin oli viitisen kymmentä vuotta myöhemmin keskeinen vaikuttajahahmo, kun Viron uutta itsenäisyyttä luotiin 1980-luvun lopulla. Johannes Lauristin menetti henkensä, kun Neuvostoliitto yritti evakuoida Tallinnaa laivoilla.

Hänen kuolemansa on jäänyt epäselväksi. Virallisten tietojen mukaan hän kuoli hävittäjä Volodarskin upottua Jumindan niemen miinakentässä matkalla Leningradiin 28.8.1941. Tosin jotkut ovat väittäneet, että omat kommunistit surmasivat hänet, koska hän ei olisi ollut yhtä mieltä Stalinin antamista perääntymiseen liittyvistä hävitysmääräyksistä.

Lopuksi hiljennymme kuuntelemaan upeaäänistä Georg Otsia, joka osasi rakastaa elämää, vaikka se johti hänet todella välillä myrskyihin, kuten laulussa sanotaan. https://www.youtube.com/watch?v=0Rx2gebSAPU