sunnuntai 5. marraskuuta 2023

Tamtam

Yllättävän ja jopa dramaattisen käänteen sai eilisessä ratkaisevan tärkeässä Elämäni biisi-ohjelmassa kamppailu siitä, kuka tulevaisuudessa johtaa maamme ulkopolitiikkaa, sillä aiemmin vedonlyöntiveikkauksissa pituutensa vuoksi kärjessä ollut Alexander Stubb jäi kisassa vihoviimeiseksi nollalla pisteellä. Tässä tilanteessa tulee väkisinkin mieleen Martti Ahtisaaren ja Elisabeth Rehnin välisen tasaväkisen presidenttitaiston vuonna 1994 ratkaissut Tuttu juttu-ohjelma, jossa Ahtisaaren pariskunta tiesi mieliruokansa, eli karjalanpaistin, Rehnin pariskuntaa paremmin.

Eilinen ohjelma vahvisti selvästi Olli Rehnin tilannetta maamme ulkopoliittisen johtajan asemasta taisteltaessa, koska hän osoitti selvästi muita ehdokkaita parempaa tietämyksen tasoa, koska hän tiesi ehdokkaista ainoana mitä tamtam on. Itsekin olen hyvä tamtam-alan erikoisasiantuntija, koska vallan Rieponlahden kyläkirjassa mainitaan, että enoni Risto oli mies, joka osasi valmistaa kylän parhaan kiljun, jota juankoskelaiset kutsuvat nimellä tamtam. Enoni kiljusta sen sijaan käytettiin hellittelynimeä Pekka.

Tamtam-tietämyksen lisäksi Olli Rehnin asemaa maamme ulkopolitiikan johtajaa valittaessa vahvistaa se, että vaikka hän onkin Savon poekia, niin hänen sukunsa on ymmärtänyt vaihtaa savolaisen sukunimensä vähän fiinimmäksi. Alun perin Mikkelin Rehnit olivat muutama sukupolvi sitten Syrjäläisiä, mutta koska Ruotsin armeija pyrki muuttamaan ruotusotamiestensä nimet paremmin sotilaille sopiviksi, Syrjäläinen vaihtui Rehniksi. Samalla tavalla esimerkiksi Koivistoisen suvun ruotusotilaat, joilla oli kohtuuttoman pitkä sukunimi, tunnettiin Ruotsin armeijassa nimillä Kost tai Stolt.

Luulenpa muuten, että Olli Rehn saisi vaaleissa paljon enemmän kannatusta kuin Olli Syrjäläinen ja luulen myös, ettei Elisabeth Syrjäläinen olisi kyennyt tasaväkiseen taistoon Martti Ahtisaaren kanssa.

Jos joltakulta jäi eilen presidentinvaalin tärkein vaalikeskustelu katsomatta, sen voi katsoa tästä, jos parempaa tekemistä ei todellakaan ole: https://areena.yle.fi/1-4666758

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti