keskiviikko 8. marraskuuta 2023

Proteiini

Eilen Ylen uutissivuilla kerrottiin näyttävästi jo Lappeenrannan Yliopistossa tehdystä keksinnöstä, jonka avulla ilmasta pystytään sähkön avulla valmistamaan proteiinia, joka näyttää ja maistaa ihan vehnäjauholta ja jonka valmistuskustannukset ovat pari euroa kilolta. Kyseessä on kaiken järjen mukaan ihmiskunnan historian suurin keksintö.

Ikiaikainen unelma siitä, että ihmiskunta vapautuisi työnorjuudesta näyttää siis olevan lähellä, varsinkin kun esimerkiksi 3D-tulostimet pystyvät jo tulostamaan konetuliaseita alamaailman käyttöön. Uskon, ettei kestä montaa vuotta siihen, kun 3D-tulostimet tulostavat uusia 3D-tulostimia kansantalouden tarpeisiin.

Tässä yhteydessä nousee mieleeni erinomainen Katsastus-elokuva, joka kertoo siitä, miten monien nuorukaisten on vaikea aikuistua, jossa elokuvan päähenkilö käy Ruotsissa katsastuttamassa sieltä ostamaansa Hillmania ja toheluuttaan ajaa menopelinsä katsastuskonttorin rasvamonttuun, jonka jälkeen hän toteaa, että "tämä on taas sitä tyypillistä ruotsalaista v-----lua.

Nimittäin luulen, että ruotsalaiset eivät ensi vuonnakaan myönnä Lappeenrantaan sille proteiinikeksinnöstä ilman muuta kuuluvaa Nobelia ja minusta sekin on taas sitä tyypillistä ruotsalaista v-----lua.

Lappeenrannan keksintöön voi tutustua tästä https://yle.fi/a/3-10833123 .

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti