torstai 16. marraskuuta 2023

Hiihtokausi alkoi

Savon Sanomissa ei ole vieläkään ollut uutisia hukkuneista pilkkimiehistä, josta päättelin, ettei talviongintakausi ole vieläkään alkanut, joten en uskaltanut lähteä jäälle pilkille, vaan tyydyin vain hiihtämään.


Muita hiihtomiehiä ei jäällä jostain syystä näkynyt, mutta jäniksen jälkiä kuitenkin näin, eli jotkut kuitenkin uskalsivat jäällä liikkua. Pikkuisen kuitenkin epäilen, että jos silminnäkijöitä hiihtoretkelläni oli, niin mentaalihygieniaani epäillään entistäkin enenevämmässä määrin.


Tulipa meleeni, että jos nykyajan sukset jalassa putoaa jäihin, niin ylös ei pääse, koska nykyajan siteitä ei saa avannossa auki. Minusta jonkun hiihtoniilon pitäisi suunnitella jonkinlaiset tarramäystimet. Toinen vaihtoehto voisi olla, että Crocs- puutarhakengät naulaa talven ajaksi suksiin. Köyhän ei nimittäin kannata seisottaa kallista kalustoaan käyttämättömänä puolta vuotta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti