tiistai 21. marraskuuta 2023

Hakaristihauta

 

Samalla tavalla kuin Kalle Päätalon isä Herkko ihmetteli, että mitä mikäkin ympärillä näkyvä merkki oikein merkitsee, ennen kuin hänet vietiin köysissä mielitautiparantolaan, ihmettelen minäkin merkkien merkityksiä. Esimerkiksi Rautalammin sankarihautausmaalla on noin kahdensadan tavallisen hautakiven joukossa uskoakseni maamme ainut hakaristillä koristeltu hautakivi, joka pisti silmääni jo vuosia sitten ja olen sen jälkeen pohdiskellut merkin merkitystä hiljaa mielessäni.

Tiedän, että suomalaisten sotasaalispommikone syöksyi välirauhan aikaan Konneveteen ja joskus ajattelin, että joku lentäjistä on haudattu Rautalammille ja että ilmavoimien vainajien hautakiviin olisi naputeltu hakaristi, sillä hakaristihän oli ilmavoimiemme tunnus vuodesta 1918 vuoteen 1944.
Mutta äsken tarkistin asian Sotasammosta eikä Taito Laasanen ollut ilmavoimien miehiä. Itse asiassa koko Suomen armeijassa ei ollut Taito Laasanen-nimistä sotilasta. Niinpä aloin epäillä, että Laasanen olikin Saksassa palvelleita SS-miehiä. Mutta ei ollut hän SS-mieskään.
 
Ilmiöillä on kuitenkin selityksensä. Nimittäin Taito Laasonen-niminen kaatunut sotamies Sotasammosta löytyi. Elikkä luulen, että hakaristihaudan selitys on, että kiven veistäneelle kivityömiehelle sattui ns. huono päivä Taito Laasosen hautakiveä naputellessaan. 
 
Ensiksikin hän kaiversi vakiintuneen ristin sijasta kiveen hakaristin ja lisäksi hän teki kirjoitusvirheen myös sankarivainajan nimessä. Paljon mahdollista, että virheet on myöhemmin huomattukin, mutta sitten on perisavolaiseen tapaan ajateltu, että "haetannooko tuo mittään".

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti