keskiviikko 16. elokuuta 2023

Tuumauskivi

Tänään juhlittiin Suonenjoella, joka oikein onkin, 700-vuotiasta Pähkinänsaaren rauhansopimusta, jolloin Ruotsi sopi silloisen itäisen naapurinsa kanssa ikuisesta rauhasta ja myös siitä, että Ruotsin itäraja kulkee täällä Suonenjoessa.

Ja aika hyvin sopimus ikuisesta rauhasta on sikäli pitänytkin, koska Ruotsi on sotinut laskujeni mukaan itäisen naapurinsa kanssa harvemmin kuin eteläisen naapurinsa Tanskan kanssa. Muistelen, että maamme itärajaa on vuosisatojen varrella tarkistettu vain 11 kertaa eli keskimäärin reilun 60 vuoden välein. Reilun sadan itsenäisyysvuotensa aikana Suomi on ollut sodassa itäisen naapurinsa kanssa vain kaksi kertaa, jolloin itäinen naapuri on hyökännyt kerran ja Suomi kerran.

Pähkinänsaaren rauhan juhlintaan kuului myös historiallinen kävelyretki Suonenjoen keskustassa ja hyvä oli, että sateesta huolimatta otin siihen osaa, sillä kävelyretken aikana se sitten löytyi.

Eli olen vuosikymmenien ajan kysellyt vanhoilta paikkakuntalaisilta, että missä sijaitsee Tuumauskivi, jolla suuren ideologisen esi-isäni Paavo Ruotslaisen kerrotaan istuskelleen maailmankatsomuksellisia kysymyksiä pohdiskellen ja nyt Suonenjoen seurakunnan kappalainen osasi kertoa tuon Tuumauskiven sijainnin.

Kivi ei enää olekaan vanhan pappilan lähellä, kuten minulle koulussa opetettiin, vaan se on nykyään siirretty Vanhan hautausmaan vieressä sijaitsevan seurakuntasalin pihalle. Koeistuin kiven ja totesin sen sopivan hyvin minunkin selälleni, kun ryhdyn oikein tosissani painavia maailmankatsomuksellisia kysymyksiä pohdiskelemaan.

Tunnen syvää hengenheimolaisuutta Paavo Ruotsalaista kohtaan, joka ainakin hyvän tarinan mukaan kerran yritti tehdä oikeita töitä ja tarttui vähäksi ajaksi auran kurkeen, mutta totesi pian moisen työhulluuden todennäköisesti saatanan aiheuttamaksi.

Niinpä hän sitten ryhtyikin eräänlaiseksi talkshow-taiteilijaksi ja alkoi tekemään keikkamatkoja ympäri Suomea, vaikka vaimo yritti ainakin kerran vallan kirveen kanssa estää keikalle lähdön, koska Paavo oli ottamassa keikkaevääkseen perheen ainoan leivän.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti