tiistai 22. elokuuta 2023

Haloset

Kirjailija Eino Säisä hukkui 52-vuotiaana heikkoihin syysjäihin 30.10.1988 yrittäessään palata potkukelkalla kotiinsa mökkisaarestaan, jossa hän oli kirjoittamassa kirjaa Halosten taiteilijasuvusta. Tarinan mukaan hän olisi jättänyt kirjansa käsikirjoituksen avannon reunalle, mutta Säisän perusteellisesti tunteva kirjailija Jouni Tossavainen kiisti tämän tarinan jossain kirjassaan.

Haloset-kirja julkaistiin Säisän kuoleman jälkeen ja tuossa sen lukaisin, jonka seurauksena ilmeeni on nyt hyvin mietteliäs. Monta mielenkiintoista tarinaa Halosista kirja sisältää, mutta se kaikkein mielenkiintoisin tarina on vain kolmen virkkeen mittainen ja jää pahasti kesken. Vaikkapa Jouni Tossavainen tai Antti Heikkinen voisivat jatkaa tarinaa ja kirjoittaa eilen mainitsemastani kuvanveistäjä-pesäpalloilija Eino Halosesta paksun möllärin.

Tässä nämä Säisän kolme kysymyksiä herättävää virkettä, joihin en ainakaan netistä löydä vastauksia: "Eino Halonen oli mennyt Neuvostoliittoon, hänet oli vangittu ja viety Siperiaan. Kun vankileiriä oli siirretty lännemmäksi lähelle Suomen rajaa, oli hän karannut kuljetusjunasta ja ilmestynyt edellisenä kesänä Lapinlahdelle laihana olentona. Sorsaniemessä häntä oli ruokittu, ja vähitellen voimat olivat palanneet ja hän oli tullut hyvään kuntoon."

Helposti syntyy epäilys, että Eino on joko mielenhäiriön vuoksi tai poliittisin perustein kävellyt rajan yli. Voi kuitenkin olla, että jos hän olisi ollut mielisairas, niin tuskin häntä olisi Siperiaan asti kuskattu toipumaan.

Poliittisia syitä vastaan puhuu se, että Eino Halonen kelpasi myöhemmin kuitenkin kersanttina sotaan, jossa hän kaatui heti jatkosodan alussa. Toisaalta poliittisia syitä tukee se, että taiteellisesta lahjakkuudesta huolimatta tai sitten juuri sen vuoksi Haloset olivat köyhiä ennen kuin alkoivat niittää mainetta ja kunniaa taiteilijoina. Talon pitokaan ei taiteellisesti suuntautuneelta suvulta onnistunut, vaan se oli menetetty velkojen vuoksi. https://www.antikvaari.fi/teos/haloset/62a3a646eaa1ec176c4228e3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti