Suomen ensimmäinen maantiemoottoriajoneuvo

Isonevan 50 megawatin aurinkovoimalan lisäksi on siihen lähistölle Lempyyn kylälle Kurkisuolle suunnitteilla vielä suurempi peräti 80 megawatin laitos. Vaikuttaa siis vahvasti siltä, että noiden aurinkovoimalahankkeiden myötä Kakkisensalon erämaa-alue on palaamassa maamme tieteellisteknisen kehityksen kärkeen 140 vuoden hiljaiselon jälkeen.

Nimittäin tämän entisen erämaa-alueen koilliskulmalle Karttulan Syvänniemelle eräs upporikas venäläinen aatelismies perusti lähiseudun rautapitosten vesistöjen järvimalmia hyödyntävän Sourun rautaruukin. Tältä ajalta periytyy esimerkiksi Kakkisenjärven Malmiluodon nimi.

Tässä yhteydessä en malta olla kertomatta, että maamme ensimmäisen moottoroitu maantieajoneuvo liikennöi vuonna 1871 Karttulan Syväniemellä eikä Helsingissä, kuten tyhmempi helposti kuvittelisi. Sen sijaan katuvalot tulivat Helsinkiin ensiksi ja sitten vasta Syvänniemelle.

Annikiksi nimetyn maantielokomobiilin teknisistä ominaisuuksista Koneviesti kertoi muutama vuosi sitten nettisivullan seuraavaa:

"Näissä Thomson-steamereinä tunnetuissa maantielokomobiileissä oli kolme Thomsonin kehittämällä umpikumipinnoituksella varustettua pyörää, ohjaus hoitui etupyörällä. Maantie- ja maatalousmalleissa umpikumin päälle vedettiin 11-tuumaiset rautatelat. Kumi oli Suomessa vielä tuntematonta ainetta, täällä kerrottiin veturin pyöristä, joissa oli gutta-perkasta tehdyt ympärysvanteet.

Rahtimallit liikkuivat rivakimmillaan kuutisen kilometriä tunnissa, matkustajaveturit yli kolmeakymppiä. Thomson-steamerissa oli ilmeisesti 2-nopeuksinen voimansiirto, suunnanvaihtaja ja takapyöriin vaikuttava jarrulaite. Veturi oli 4,4 metriä pitkä, korkeutta oli savukorsteenin latvasta mitattuna vajaat 4 metriä, leveyttä 2,2 metriä. Tyhjiltään veturi painoi 6 254 kiloa, täydessä työkunnossa vesineen ja halkoineen 8,19 tonnia, eli 500 puutaa, kuten se tuon ajan mitoilla ilmaistiin.

Halkaisijaltaan 1,6-metrinen pystykattila kehitti 9,1 kilon paineen, josta saatiin irti suunnilleen 45 hevosvoimaa. 1 700 litran vesisäiliö riitti täydellä höyryllä ja lastilla 12 kilometrin keikkaan, nopeassa matkustusmallissa tankkausväli oli 70 km."

Annikin kohtalo oli surullinen. Muutaman kuukauden käytön jälkeen sitä oltiin siirtämässä lautalla Saittajärven yli, mutta syistä, joita voi vain arvailla se rullasi pois lautalta ja vajosi pohjamutaan kymmenen metrin syvyyteen, jonne päätyi myös kyydissä olleen neiti Lovisa Airaksisen nuori elämä.

Sen sijaan Annikin masinisti Aron Myöhänen, joka oli ehkä ns. peuhannut neiti Airaksisen kanssa, selvisi hengissä. Luulenpa, että hänellä oli paljon selitettävää esimiehelleen tapausta seuranneessa kehityskeskustelussa.

Syvänniemen kylän nettisivulla traagisesta tapauksesta kerrotaan seuraavaa: https://www.syvanniemi.fi/annikki-veturi/