tiistai 8. elokuuta 2023

Kakkisen Olli


Yleisradion sinfoniaorkesterin viulisti Kauko Vainio oli monipuolisesti lahjakas ihminen. Musiikin lisäksi hän kunnostautui myös kirjailijana ja kuvataiteilijana, jota hänen piirtämänsä Kakkisen Olli -kirjankansi todistaa. Kauko Vainio ei kuitenkaan tekniikan alalla päässyt yhtä pitkälle kuin hänen isänsä liikemies-kansanedustaja Ville Vainio, alk. Karjunen, joka oli aikoinaan maamme johtavia ikiliikkujan kehittäjiä.

Vainio kirjoitti Kakkisen Ollin, joka on Kakkisensalon maaherraksi kutsutun Olli Koivistoisen elämänkerta, vuonna 1957. Kirjan alkusivulla hän kertoo Kakkisensalosta, josta olen viime päivinä kirjoitellut kotikyläni ja sukuni historiaani liittyviä tarinoita, seuraavaa:

"Savon sydämessä Suonenjoen ja Karttulan pitäjien rajamailla on laaja asumaton maa-alue. Seutu metsineen, järvineen ja kankaineen on ollut melkein näihin aikoihin asti luonnontilassa olevaa synkkää saloa. Paikan eristävät etelä- ja länsisuunnalta harvaanasutusta kylästä vetiset suot, pohjoisesta ja idästä taas laaja asumaton metsä sekä pitkät järvet aivan kuin rajoittaen ihmisten pääsyn näille seuduille rikkomaan ja häiritsemään luonnonkauneutta ja sen rauhaa.

Tämä alue on kymmenien neliöpeninkulmia laaja, ja toistasataa järveäkin kuuluu tähän maa-alaan, joka alkaa Karttulan rajasta, ulottuen Sorsakoskelle saakka. Suurin ala tästä tienoosta on aikoinaan maksanut vain yhden kulin suolaa ja koirannahkarukkaset."

Vainion kirjoitus synnyttää tietysti kysymyksen, että paljonko on tuo kuli? Erikoinen painomitta, johon en ole aiemmin törmännyt. Sen olen kuullut, että hyvin lyhyt, ilmeisesti alun perin kiinalainen ajanmitta, on kulinluikautus. Mutta painomitta kulin selvittäminen vaati jo vähän googlettamista. Ja löytyihän vastaus sekunnin sadasosissa; ihmeellinen asia on internet.

Kuli, eli matto, on vanha venäläinen painomitta ja se vastaa yhdeksää puutaa eli 147,42 kilogrammaa nykyasteikolla. Siitä voimmekin laskea, että ei ollut erämaa ennen hinnankiroissa. Nimittäin suola taitaa nykyään maksaa noin euron kilolta, joten satojen neliökilometrien erämaa alue on maksanut muinoin historiassa nykyrahassa noin 250 euroa, sillä suola on maksanut noin 150 € ja luultavasti koirannahkarukkaset saa nykyään ehkä satasella.

Kuvan Kakkisen Olli, joka oli oikealta nimeltään Olli Koivistoinen, oli kertomansa mukaan syntynyt Satulamäen "pellon piässä" olleeseen mökkiin, joka lienee ollut Ollin sukulaisten omistaman Satulamäen talon torppa tai mäkitupa. Satulamäen talo, joka oli 1930-luvun pakkohuutokauppaan asti melkoinen kartano, jossa vietettiin lähes Niskavuorimaista elämää, oli ainakin hyvän tarinan mukaan ostettu muinoin kuudella suolasäkillä, joten ei ollut sekään hinnankiroissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti