lauantai 22. huhtikuuta 2023

Teboil

Minäkin alan olla sitten melkoinen liberaalipaska. Kun Venäjä aloitti Ukrainassa kansanmurhan, jonka seurauksena näyttää olevan se, että Putin taistelee siellä henkensä edestä viimeiseen tuvalaiseen, burjaattiin, tsetseeniin ja dagestanilaiseen asti, niin päätin, ettei sivistynyt ihminen vastaisuudessa tule edes virtsaamaan Venäjän suuntaan, ennen kuin oikeudenmukainen rauha on Ukrainan vapaussodassa solmittu.

Eilen kuitenkin rouvan punaisesta ruskeapilkkuisesta 450 euron arvoisesta autosta, jonka merkin päälle en nyt pääse, tyhjeni rengas ja menopeli piti viedä lähellä olevalle Suonenjoen Teboilin huoltoasemalle, vaikka Teboilkin rahoittaa Ukrainan kansanmurhaa myymällä venäläisperäistä öljyä.

Huoltoasemalla erittäin ystävällinen nuorimies Niko korjasi renkaan noin kolmessa minuutissa eikä palvelu ollut hinnankiroissa. Tulipa silloin mieleeni, että Teboil-yrittäjäkin on vain kärsivä lähimmäinen, jonka on maksettava työntekijöidensä palkat sekä sen lisäksi elätettävä itsensä ja monessa tapauksessa myös perheensä. Niinpä tulevassa elämässä pyrin siihen, että vaikka en suosikaan Venäjän veriruskeaa bensaa, niin Teboil-yrittäjän palveluita kannattaa muuten käyttää vaikkapa erilaisten korjauspalveluiden sekä kahvin ja pullan muodossa. https://www.youtube.com/watch?v=6neGHxwRUWQ

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti