sunnuntai 30. huhtikuuta 2023

Hallmanit

Savon historiaa opiskellessani opin, että ruotsalaistaustaisella Hallman-suvulla on ollut merkittävä rooli maakunnan elinkeinoelämässä. Tässä yhteydessä en malta olla kertomatta, että kun etupäässä köyhistä ja pieneläjistä koostuva sukuni joskus viime vuosituhannen loppupuolella kokoontui Helsinkiin perustamaan sukuseuraa, oli jostain syystä paikalla myös kaksi Hallmania.

Vaikuttaa siis siltä, että Aminoffin upseerisuvun tapaan myös liikemiessuku Hallman on savolaistunut, ellei peräti jopa maatiaistunut. Ainakin 1800-luvun lopulla Hallman yhtiön perustaja Birger Hallman oli vaihtanut ruotsin kielen savon kieleen. Sitä ainakin todistaa se, että hän lähetteli pojalleen Laurille sähkeitä savoksi, kun Lauri oli laajentamassa liiketoimintaa Eurooppaan.

Lauri Hallman uskalsi ottaa liiketoiminnassaan riskejä ja niinpä hän vuonna 1914 sijoitti yhtiön varoja ostamalla futuureilla miljoonia kiloja ruista. Se sai isä-Birgerin, joka vanhan kansan miehenä tuskin luotti futuureihin, huolestumaan ja niinpä hän lähetti pojalleen sähkeen: "Tuu poekkeen, tehhään konkurssi"!

Mutta konkurssia ei tullut. Ilmeisesti ruis oli ensimmäisen maailmansodan alla tärkeä strateginen tuote kuten öljy nykyään ja rukiin hinta pomppasi pilviin ja Hallmanit löivät rahoiksi. Tosin tuskin se konkurssikaan olisi ollut katastrofi, koska yleisesti yrittäjäpiireissä tiedetään, että konkurssi on ihan hyvä liiketoimi, vaikka ei se kyllä tulipaloa voita.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Birger_Hallman

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti