sunnuntai 2. huhtikuuta 2023

Punaisen Lokakuun tapaus

Männä viikolla näytettiin TV2:lla merkillinen ja jopa uskomaton kaksiosainen dokumentti nimeltään Oikean Punaisen Lokakuun tapaus. Jostain merkillisestä syystä ohjelma lähetettiin arki-iltapäivinä, jolloin harva sen näki ja jostain merkillisestä syystä se ei ole nähtävillä Yle Areenassa, kuten yleensä Ylen ohjelmilla on tapana.

Dokumenttisarjan esittelytekstin mukaan tässä tositapahtumiin perustuvassa sarjassa sukelletaan syvälle kylmän sodan maailmaan. Kadonnut neuvostoliittolainen sukellusvene ajoi supervallat vuonna 1968 ydinsodan partaalle. Tuolloin pinnanalaiset tapahtumat pimitettiin maailmalta, mutta nyt dokumentti tuo tarinan uskomattomat käänteet ensimmäistä kertaa kaikkien nähtäville. (The Real Hunt For Red October, 2021).

Ymmärsin dokumentista tapahtumien kulun niin, että neuvostoliittolaiseen sukellusveneeseen sijoitetut KGB:n miehet yrittivät kaapata veneen haltuunsa ja ampua sitten ydinohjuksia Yhdysvaltoihin siinä uskossa, että USA olisi sen jälkeen tuhonnut vastaiskulla Kiinan, jonka syyksi sodan aloitus oli tarkoitus lavastaa. KGB:n juoni ei onnistunut, sillä kahakassa vene upposi 5000 metrin syvyyteen ja myöhemmin USA onnistui sen nostamaan.

En tunne tapausta, mutta siitä huolimatta epäilen tarinaa. Kyllähän vuonna 1968 Neuvostoliitossakin tiedettiin, että ydinsotaa ei kukaan voita. Tosin juuri tuohon aikaan Neuvostoliitto ja Kiina kahakoivat Ussur-joella ja ehkä siinä kaaoksessa tuollainen paniikkiratkaisu olisi saattanut sitten tapahtuakin.

Toisaalta kummallisia asioita tapahtui kylmän sodan aikana maamme rajoilla ilman, että niistä olisi meillä puhuttu. Tästä linkistä löytyy Verkko-lehden juttu, jonka mukaan Suomenlahdella yritti vuonna 1975 eräs sotalaivan kapteeni käynnistää Leonid Brežnevin hallinnon vastaisen leniniläisen vallankumouksen, jonka kukistamisen yhteydessä Puna-Armeijan ilmavoimat pommittivat Puna-armeijan laivastoa. 

https://www.verkkouutiset.fi/a/kun-omat-kaappasivat-neuvostoliiton-sota-aluksen-60-lentokonetta-takaa-ajoon/#d4787660


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti