Savon historian viidettä osaa lukiessani olen taas ymmärtänyt, että eduskunnan säätämillä laeilla pystytään sittenkin vaikuttamaan ihmisten elämään. Niinpä esimerkiksi kieltolaki, joka oli voimassa vain 13 vuotta, onnistui lisäämään lähes raivoraittiin Suomen kansan alkoholin kulutuksen muistaakseni lähes kuusinkertaiseksi.
Savon historian kirjassa kerrotaan värikkäästi Suonenjoen poliisien kieltolain aikaisesta toiminnasta Iisveden työläistaajamassa, jossa kesäisin oli satamatöissä noin tuhat miestä, joista monetkaan eivät olleet mitään vesipoikia.
Laiva- ja proomumiesten tärkein matkaeväs oli pirtu, ja proomuissa tapeltiin, niin että laidat ruskivat. Moni pohjalainen liikkui vasara taskussaan lyödäkseen sillä vastenmielistä tyyppiä. Poliisejakaan ei kunnioitettu, vaan nuorelle konstaapeli A. P. Sutisellekin hoettiin, että: ”Kunhan syyspimeät tulevat, niin poliisit tapetaan”.
Pirtukaupan lisäksi poliiseja työllisti myös työmiesten uhkapeliharrastus. Maastossa lojuvilta uhkapelureilta takavarikoitiin korttipakkoja niin runsaasti, että kerrankin oli poliisiasemalla 23 pakkaa. Eli hurjaa oli elämänmeno Iisvedellä jo siihen aikaan.
Mutta eivät Suonenjoen poliisitkaan antaneet vähällä periksi iisveteläisten väkijuoma- ja uhkapeliasioita ratkoessaan, vaan ongelmiin puututtiin reippailla otteilla, kuten alla oleva lehtileike todistaa. Niinpä esimerkiksi poliisi Ville Koivistoinen, jota syistä, joita voi vain arvailla kutsuttiin Nätti-Villeksi, keskeytti erään anniskelutapahtuman ampumalla 4 – 5 laukausta, eli tapahtui kuten jossain Irwin Goodmanin laulussa, jossa sanotaan, että ”pyssyt paukkui, pirtu läikkyi”.
Luulen, ettei nykyään maamme noin 10.000-jäseninen poliisikunta ammu vuodessa edes yhteensä 4 – 5 laukausta ja se on hyvä se.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti