Nato

Nähtäväksi jää, miten entinen hyvä itäinen naapuri suhtautuu siihen, että Suomesta tuli juuri Naton jäsen. Sellaista olen jo lehdistä lukenutkin, että rajan takaa on viime aikoina kuulunut pauketta, mutta sekin on kerrottu, että jotain siellä vain rakennellaan. Nähtäväksi jää, mitä siellä vain rakennellaan.

Kriisiaikoina suomalaiset ovat ennenkin huolestuneina kuunnelleet rajantakaisia ääniä, joka oikein onkin ja minulle on ihan luotettava korvinkuulija kertonut kuunnelleensa Tsekkoslovakian miehityksen aikaan elokuussa 1968, miten itärajan takaa kuului selvästi panssarivaunujen möyrintä.

Mutta eivät möyrijät ehkä sittenkään olleet panssareita. Ehkä noin vuosi sitten luin ihan uskottavalta tuntuvan opuksen, jonka nimen päälle en nyt millään pääse, suomalaisista kylmän sodan kokemuksista ja tässä kirjassa kapitalistinenkin tiedemies joutui myöntämään, etteivät rajan takana möyrineetkään panssarit vaan metsätraktorit.

Samassa kirjassa kumottiin myös perättömänä tarina, jonka everstiluutnantti ja kirjailija Heikki Tiilikainen kertoo kirjassaan Kylmän sodan kujanjuoksu. Tiilikaisen kirjassa kerrotaan, miten Tsekkoslovakian miehityksen aikaan neuvostolaivasto liikehti huolestuttavasti.

Esimerkiksi Kotkan edustalla sijaitsevan pienen linnakkeen eteen ryhmittyi noin sata venäläislaivaa ja alkoi rivissä etenemään kohti Suomen aluevesiä. Linnakkeen nuori päällikkö päätti taistella katkeraan loppuun asti ja suoritti liikekannallepanon.

Voimasuhteet olivat jotenkin niin, että jokaista suomalaista sotilasta vastassa oli kymmenen vihollislaivaa. Voimasuhteita tosin tasoitti se, että myös kantahenkilökuntaan kuuluvien miesten vaimot mobilisoitiin kantamaan kranaatteja putkille.

Nuori päällikkö halusi huolehtia myös joukkojensa moraalista. Niinpä Suomen lippu viriteltiin sillä tavalla valmiiksi, että kun ensimmäiset kranaatit räjähtävät, hulmahtaa siniristilippu juuri samalla hetkellä liehumaan koko komeudessaan. Samalla piti myös Porilaisten marssin sävelien kajahtaa linnakkeen äänentoistolaitteista volyymillä 10 nostattamaan lisää vähäväkisen joukko-osaston taistelumieltä.

Onneksi mobilisaatio oli turha. Alukset pysähtyivät ennen valtakunnan rajaa. Ilmeisesti Neuvostoliitto halusi toimenpiteillään viestittää jotakin. Muistelen, ettei silloinen puolustusvoimain komentaja Yrjö Keinonen pitänyt tilannetta mitenkään uhkaavana, sillä hän ei keskeyttänyt moisen pikkutapahtuman vuoksi edes Lapin vaellustaan. Olisikohan Keinosella ollut jo etukäteen tieto siitä, miten asiat tulevat etenemään?