maanantai 3. huhtikuuta 2023

Populisti Kalle Pykälä

Hyvin kauniita ja kannatettavia asioita luvattiin äänestäjille vaalien alla hyvin yleisellä tasolla, joka ymmärrettävää onkin, mutta selkeät ja täsmälliset vaalilupaukset puuttuivat. Mikäli Iiro Viinasen muistelmiin on yhtään uskominen ja miksi ei olisi, niin paljon olisi nykyajan poliitikoilla oppimista Viipurin vaalipiirissä ehdolla olleesta Maalaisliittoa edustaneesta Kalle Pykälästä, jonka liikoja lupailematon, pelkistetty ja konstailematon vaalislogan joissain 1910-luvun eduskuntavaaleissa kuului: Valitkaa minut, niin lippalakit halpenevat.

Kalle Pykälä oli aito populisti ja hänen tunnuslauseensa oli, että "herroja soppii aina eppäillä", joka näkemys on edelleenkin perusteltu ja laajalti hyväksytty. Pykälän kansanedustajan ura päättyi traagisesti, kun hän kuoli salamurhan uhrina vuonna 1915. Hänet ammuttiin ikkunan läpi kotisaunaansa. Murhan syyt eivät liittyneet lippalakkeihin tai politiikkaan vaan metsäriitoihin.

Kalle Pykälästä on maininta myös eräässä Väinö Tannerin muistelmateoksessa, jossa kerrotaan, kuinka viime vuosisadan alussa sosiaaliturvaa ei ollut eikä myöskään työttömyysturvaa. Niinpä Helsingin työttömät järjestivät kokouksen, joka johti oloissamme harvinaiseen päätökseen. Kun yhteiskunta ei ollut millään tavalla huolehtinut työttömien toimeentulosta, päätettiin ottaa ruokaa sieltä, missä sitä oli saatavana. Yhdessä sitten marssittiin kaupungin kauppahalliin ja ryöstettiin se. Operaatiota johti Kalle Pykälä, joka ei ehkä vielä silloin ollut Maalaisliiton miehiä.

Pitäisi muuten selvittää, että onko Petri Pykälä Kallen pojanpoika. Petri Pykälä tunnetaan maamme elokuvahistoriassa siitä, että hänen vuonna 1985 tuottamansa urheilumaailmaan kytkeytyvä jännityselokuva "Tappavat sekunnit" lienee Suomen huonoin tai ainakin vähiten katsotuin elokuva. Lieneekö sen nähnyt noin 100 maksavaa katsojaa. Myöhemmin Petri Pykälä siirtyi kirjallisuuden pariin ja tunnetaan nykyään maamme lähes myydyimpänä kirjailijana, joka käyttää salanimeä Ilkka Remes.

Kalle Pykälän värikkäästä elämästä löytyy lisätietoa tästä: https://fi.wikipedia.org/wiki/Kalle_Kustaa_Pyk%C3%A4l%C3%A4

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti