perjantai 7. huhtikuuta 2023

Kirka

Kirjajuoppona ihmisenä lukaisin tuossa kohtuuttoman nuorena edesmenneen laulaja Kirkan elämäkerran, kun muutakaan en kirjastosta löytänyt. Sellainen mielenkiintoinen asia kirjasta paljastui, että Kirkan äidin isä oli Tsaarin laivaston komendantti ja hänen kerrotaan menehtyneen Viipurin tapahtumissa vuonna 1917.

Ilmeisesti hänen kuolemansa ei kuitenkaan liity aiemmin kertomaani Viipurin upseerien uimakoulutoimintaan, kuten epäilin, vaan Wikipedian mukaan hän teki itsemurhan, kun bolševikit tulivat hakemaan häntä; tosin voi tietysti olla, että häntä tultiin hakemaan uimaopetukseen Turun sillalle.

Kirkan vanhempien suvuissa oli muitakin tsaarin armeijan upseereita ja sellainen mielikuva minulla on, että hänen isän puoleinen vaarinsa olisi palvellut sukellusveneessä. Houkutteleva ajatus olisi uskoa, että vaari palveli jossain niistä englantilaisista veneistä, joiden tukikohta oli Helsingissä ja jotka englantilaiset itse upottivat Helsingin edustalle sen jälkeen, kun ne jäivät mottiin, kun saksalaiset valtasivat pääkaupunkimme.

En muuten tiedä osattiinko Venäjällä valmistaa sukellusveneitä tsaarin aikaan, mutta jossain Karjalan kannaksella, olisiko olut Valkeasaaressa, näin maailman ensimmäisen sukellusveneen, joka suunniteltiin jo Pietari Suuren aikaan. Se oli sellainen valtava puutynnyri, jonka sivuilta törröttivät isot airot. Laite tosin oli kokeiltaessa toiminut vain puolittain, sillä se kyllä sukelsi, mutta pitaan se ei omin avuin päässyt.

Alhaalla linkki Yle Areenan lyhyeen ohjelmaan, jossa Kirka kulkee sukunsa mailla Pietarissa Talvipalatsin edustalla. En malta olla mainitsematta, että taitaa Kirka liikkua myös oman sukuni mailla, koska Sipi Koivisto asui tuossa Talvipalatsin paikalla ennen kuin tsaari siihen muutti vääryyvellä ja viekkauvella.

Jos vielä raja joskus aukeaa, aion ottaa Pietarissa vieraillessani esille sen asian, saako toisen tontille luvatta rakentaa. Tuo Kirka ohjelma kannattaa katsoa varsinkin sen vuoksi, että siinä Kirka itse laulaa kovaa ja korkealta Matushkan, joka on yksi maailman kauneimmista sävelmistä. https://areena.yle.fi/1-50239247

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti