lauantai 15. huhtikuuta 2023

Runar

Kansanedustaja-historiantutkija Teemu Keskisarja on kunnostautunut myös rikostutkijana. Muutama vuosi sitten julkaisemassaan kirjassa hän pystyi selvittämään uskottavasti Kyllikki Saaren murhan, vaikka poliisit eivät siihen vuosikymmeniä sitten heti tapauksen jälkeen pystyneet.

Nyt Keskisarja on julkaissut kirjan Heinäveden Tulilahden pyöräilijäneitosten surmasta ja vaikka hän ei tällä kertaa pysty täydellä varmuudella syyllistä nimeämään, niin myönteistä on se, että teosta epäilty haudankaivaja Ferdinad Koikkalainen vapautuu ainakin minun silmissäni murhaepäilyltä. Tosin Koikkalaisen Veertiä asia ei enää ilahduta, koska tämä syylliseksi leimattu kuoli alkoholimyrkytykseen kohtuuttoman nuorena.

Murhaajan maineen Koikkalainen sai, kun eräs Savo-lehden tutkiva journalisti oli piiloutunut Tulilahden koulun ruokakaappiin salakuuntelemaan koululle majoittuneita poliiseja ja julkaisi siekailematta nokkelasti tietoonsa saamansa syyllisen otsikolla "Haudankaivaja Koikkalainen on murhaaja". Tosin tämä tieto jouduttiin myöhemmin oikaisemaan, kun Heinävedelle raahattiin tuomiolle Runar Holmström-niminen erakko ruotsinkieliseltä
Pohjanmaalta.

Muistaakseni Elina Karjalainen kertoi jossain kirjassaan Runarin oikeudenkäynnistä säälivään sävyyn. Hänen mukaansa runsaslukuinen savolaiskäräjäyleisö kuulemma ihmetteli suureen ääneen, että miksi moisesta selvästä asiasta pitää käräjiä käydä, koska asian voisi huomattavasti kustannustehokkaammin ratkaista muutenkin. Eikä lopullista tuomiota sitten tarvittukaan, koska Runar onnistui sellissään hirttämään itsensä ennen lopullista tuomiota.

Muistelenpa sellaistakin, että toimittaja Elina Karjalainen oli seuraamassa käräjiä yhdessä pikkutyttönsä kanssa, mutta kun hän joutui pistäytymään välillä omilla asioillaan, hän kysyi Runar Holmströmiltä, voisiko tämä vahtia tytärtä sen aikaa ja sehän sopi jalkaraudoissa istuneelle syytetylle, jolla ei ollut minnekään kiirettä. Tarina on niin hyvä, että epäilen, ettei se ole ihan koko totuus tapahtuneesta.

Itse uskon, että Runar saattoi hyvinkin olla syyllinen murhiin, vaikka Keskisarjan kirjaa lukiessa alkoi tuntua, että lähes kaikki Itä-Suomen poikamiehet seurasivat hyvin kiinnostuneina kahta pyöräilevää sairaanhoitajaoppilasta. Tässä Iltalehden juttu Runarista ja kuva todistaa, että hän oli huomattavan pieni mies, mutta siitä huolimatta hän pystyi tarvittaessa painiskelemaan tasapäisesti monenkin isokokoisen poliisin kanssa: https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/ece26fde-33e9-432e-afcb-9604694e86ee

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti