Leppävirtalainen emäntä

Mielenkiintoinen tapaus tuo eilen mainittu Miika Kortekallio, koska heikkolahjaisena ihmisenä en pysty ymmärtämään, mikä sai rikkaan kartanon kasvatin ja Cambridgessäkin opiskelleen lahjakkaan nuorenmiehen syyllistymään moiseen. Myös Kortekallion menehtyminen vankilassa äkilliseen sairauteen saa ilmeeni mietteliääksi.

Tutkin tuossa Savon Sanomien juttuja tästä Leppävirran suuresta pojasta ja siellä kerrottiin, että huumepoliisi Jari Aarnio kuulustelin Kortekalliota yli 200 tuntia ja uskoakseni näiden pitkien keskustelujen jälkeen miellyttäväkäytöksinen Kortekallio sai vuoden poliisiksikin valitun Aarnion vaihtamaan puolta. Ehkä huumepoliisi ymmärsi, ettei hasiskauppaa saada mitenkään maastamme loppumaan ja parempi on, että aineen jakelusta huolehtivat poliisiviranomaiset, jottei tämä ison liikevaihdon ala suistu täysin rikollisten käsiin.

Jostain lehtijutusta tein sen päätelmän, ettei Aarnio olisi jääviyssyistä toimia Kortekallion kuulustelijana, koska miehet olivat tavallaan sukua, koska minussa ainakin syntyi käsitys, että he olivat napalangokset, kuten asia Savossa hienotunteisesti ilmaistaan.

Mutta pienet ovat maamme huumepiirit. Nimittäin se matkapuhelin, joka kytki ns. leppävirtalaisen emännän huumevyyhtiin mukaan, jonka seurauksena sitten emäntäkin sai seitsemän vuoden tuomion, löytyi Aarnion autotallissa lojuneesta kengästä, jonka alkuperäinen omistaja oli maamme tunnetuin huumetupakkamies ja maamme historian suosituin museo-opas Ior Bock. Joskus telkkarista tuli ohjelma Iorista, joka vaikutti lievästikin sanottuna vähemmän luottamusta herättävältä tyypiltä, mutta niin hauskaa hänellä näytti olevan, että mieleeni juolahti, että Suomessa olisi ollut järkevämpää vapauttaa vuonna 1968 käyttäjissään höveliään mielen synnyttävät huumetupakat sen sijaan, että vapautettiin väkivaltaa lisäävä keskikalja.

Yhden Savon Sanomien selostuksen Paukarlahden kartanon asioista voi lukea maksutta tästä https://www.savonsanomat.fi/paikalliset/3018346