keskiviikko 31. elokuuta 2022

Gorba lähti

 


Entisestä hyvästä itäisestä naapurimaastamme kantautuvan suru-uutisen johdosta pukeudun nyt kuvan T-paitaan kunnioittaakseni pidetyn naapurimaan entisen päämiehen muistoa. Paita on ajalta, jolloin maailma tuntui olevan menossa parempaan suuntaan, kun me eurooppalaiset yritimme yhdessä myös hyvän entisen itäisen naapurin kanssa rakentaa yhteistä eurooppalaista kotia, joka oikein olikin. Nythän sitä yhteistä eurooppalaista kotia tuhotaan hyvää vauhtia entisen hyvän itäisen naapurimme tyrannin johdolla.
 
Tuon kuvan T-paidan, jossa mainostetaan Neuvostoliittoon suuntautuvia ystävyysmatkoja, sain lahjaksi ystävälliseltä matkailualalla toimivalta Uukuniemen mökkinaapurilta. Paita on reilun kolmannes vuosisadan takaa, mutta täysin käyttämätön ja aion sen säilyttää muistona ajalta, jolloin maailma näytti olevan menossa parempaan suuntaan.
 
Olin muuten vuonna 1986 Ystävyysmatkojen Silkkitie-matkalla Keski-Aasiassa. Muistaakseni 8 päivän matka maksoi peräti 690 markkaa eli reilut 100 euroa nykyrahassa. Keski-Aasian Neuvostotasavallat vaikuttivat satunnaisen matkailijan silmään ihan ihmismäisiltä tai ainakin siedettäviltä paikoilta yrittää elää.
 
Minä onneton en silloin tajunnut, että olin todistamassa ihmiskunnan suurimman supervallan täydellistä romahdusta. Vähän myöhemmin Keski-Aasiassa päädyttiin kaaokseen. Tällä hetkellä esimerkiksi Tadzikistanin bkt on peräti 2300 euroa asukasta kohti eli se on noin 20 osa Suomen vastaavasta. Tadzikistan on kehitysmaaksikin harvinaisen köyhä, 33 vuotta sitten epäilin siellä eletyn parempaa elämää kuin silloisessa Neuvosto-Karjalassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti