lauantai 13. elokuuta 2022

Toiset meistä

 

Männä viikolla vietettiin Suonenjoen Kellarikalleriassa suomalaisen taiteenpäivää, kuten oikein onkin. Tapahtuma oli erinomaisesti järjestetty ja hyvin vaikuttava. Yleisöäkin oli jopa liikaa, koska juhlatilasta oli ilma loppua. Jos jotain muutakin kielteistä tilaisuudesta pitää oikein hakemalla hakea, niin sain sieltä korvaani jonkinlaisen sitkeän madon; ilmeisesti hyvin samanlaisen kuin Kalle Päätalo, jonka päässä alkoi soida vähän sodan jälkeen Lasihelmi-iskelmä siinä määrin, että mies täytyi toimittaa Hatanpään mielitautiparantolaan.
 
Minun korvassani on juhlan jälkeen soinut kuitenkin Toiset meistä-laulelma, jonka kaksi teatteritaiteen edustajaa esitti tapahtumassa erittäin onnistuneesti. Tämän kappaleenhan kansa tuntee ainakin Laila Kinnusen ja Pepe Wilberg levytyksinä. Sävellys on Rauno Lehtisen, mutta sanoittajaa harva tietää. Itse veikkasin, että asialla olisi ollut 50-luvulla Iisveden työväenopistonkin rehtorina ollut Aira Sinervo, mutta olin tapani mukaan väärässä.
 
Internet nimittäin kertoo, että sanoittaja on Mikko Haljoki, joka näyttää olleen pääammatiltaan toimittaja. Silmään pistää se, että hän on ollut toimittajana myös lähinnä miehille suunnatussa Vip-lehdessä. Muistelen, että Vip-lehti jäi maamme kulttuurihistoriaan varsinkin sillä, että se julkaisi Tabe Slioorin muistelmasarjan nimeltään Miehet ja minä, joita muistelmia en yrityksistäni huolimatta ole saanut hankittua käsiini. 
 
Isot pojat ovat paljastaneet, että Tabe kertoo muistelmissaan varsinkin suhteestaan Helsingin kaupunginjohtajaan ja urheiluvaikuttajaan Erik von Frenckeliin, josta meillä Savossa käytetään urheilukavereiden kesken vain nimeä Ierikka. Lisäksi Tabe on myös tiettävästi kertonut, että kerran Salpausselän kisoissa jopa Ruotsin prinssi Bertil oli hänelle kiltti.
 
Lopuksi hiljennymme ajatuksella kuuntelemaan Toiset meistä -kappaletta itsensä Laila Kinnusen esittämänä: https://www.youtube.com/watch?v=ja09NHjp_lU

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti