Tämänpäiväisessä Helsingin Sanomissa on 99-vuotiaana Kotkassa kuolleen Jelena Marttilan muistokirjoitus. Luin pari vuotta sitten Michaeil Jonesin kirjan Leningradin piirityksen vuodet, jonka alaotsikkona on "Kunnianosoitus ihmismielen sinnikkyydelle" ja erityistä ihmismielen sinnikkyyttä osoitti kirjan mukaan piirityksen aikana Jelena Marttila, joka nuorena taideopiskelijana piirsi paperille Leningradin silloisia näkymiä. Hänen professorinsa antoi neuvon: "Mene ulos ja ala piirtää, mitä näet ympärilläsi. Meidän on säilytettävä todisteet tästä muuta ihmiskuntaa varten. Tulevia sukupolvia on varoitettava sodan sanoin kuvaamattomista kauhuista."
Sanotaan, että kun pietarilaisten taustoja tutkitaan, niin pian törmätään tsuhnaan, ja tämän asian voi Pietarin kävijä todeta ihan katukuvasta, sillä sikäläiset ihmiset ovat hyvin itäsuomalaisen oloisia. Omankin isovaarini Kustaan Koivistoisen kaksi sisarta muutti piiaksi Pietariin ja jäi ilmeisesti sinne rajan sulkeuduttua, joten minullakin saattaa olla pietarilaisia pikkuserkun pikkuserkkuja. Joskus isovaarini sisaret olivat kuulema käyneet Kärkkäälässä, ja tarinan mukaan toinen oli kertonut, että "harka istui Harjun pellolla", eli suomen kielen ä-kirjain oli jo alkanut unohtua.
Jelena Marttilan oli isä oli Kotkasta, kuten kovin kauaksi ei hänenkään sukujuuriaan tarvitse tutkia, ennen kuin törmää tsuhnaan. Marttila selvisi piirityksestä hengissä ja hänestä tuli myöhemmin vallan maailmalla arvostettu taiteilija; ainakin netistä löytyy tieto, että hänellä on ollut näyttely vallan Cambridgessä. Varsinkin tämä Leningradin Jumalanäiti on minustakin vaikuttava työ, vaikka en näistä ikoni-jutuista mitään ymmärrä.
https://www.russianartandculture.com/wp-content/uploads/2020/01/image006.jpg
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti