sunnuntai 14. elokuuta 2022

Ylen höpöuutinen

Yleisradio sai aikoinaan vallan Julkisen sanan neuvostolta langettavan päätöksen höpöuutisen levittämisestä. Kyseisen höpöuutisen mukaan 1930-luvulla Puna-armeija yritti perustaa valkobandiittien hyökkäyksen varalta 1400 erikoiskoulutetun hirven muodostaman sotahirvipataljoonan. Projekti ei höpöuutisen mukaan onnistunut, koska hirvien hermot eivät kestäneet pyssyjen pauketta. Ilmeisesti Neuvostoliitossa ei siis ollut ennen sotaa käytössään kunnollisia psyykenlääkkeitä. Saksalaisten höökipulverilla olisi hirvienkin rohkeutta ja hyökkäyshenkisyyttä lisätty.

Idea sotahirvien käytöstä ei ole pelkästään venäläisinnovaatio, vaan kyllä se oli suomalaisillekin tuttu; olen asiasta omilla silmilläni lukenut Heinolan kirjaston salatusta hyllystä löytämästäni painotuotteesta. Pariisin rauhansopimuksen jälkeenhän maamme kirjastoista siirrettiin varastojen kätköihin monet reipashenkiset poikien seikkailukirjat, joka tietysti oikein olikin. Varastojen aarteita tutkiessani löysin 30-luvun maanpuolustushenkisen tieteiskirjan, jossa maamme armeija otti käyttöön hirvet bolshevismin vastaisessa kamppailussa.

Armeijalla oli erityiset hirviratsujoukot ja varsinkin pikakiväärillä oli hyvä ampua hirven selästä käyttäen tukevana jalustana tämän jalon eläimen sarvia. Venäläisten hirvet eivät olleet maanpuolustushenkisiä, mutta poikakirjan suomalaishirvet olivat sen sijaan urhoollisia ja isänmaallisia sekä venäläisvastaisia.

Harmi, etten muista aivan varmaksi, mutta sotahirvikirjan nimeä enkä edes kirjoittajaa, mutta veikkaisin hänen olleen kansakoulunopettajan ja Maalaisliiton kansanedustajan Paavo Ruotsalaisen ja kirja saattoi olla vuonna 1937 ilmestynyt Korven urhot. Kukkos-Jussi Suonenjoen Rieponlahdesta kirjoittaja ei kuitenkaan ollut, vaikka Kukkonen julkoikin kilokaupalla samankaltaisia kansanmurhaan kannustavia teoksia. Yhteensä hän julkaisi 61 kirjaa, joista suuri osa oli reipashenkisiä poikien seikkailukirjoja, joissa taisteltiin menestyksekkäästi idän uhkaa vastaan. Jussi Kukkosta voisi kirjailijana luonnehtia hyvinkin kuvaavalla määreellä "sotahullu".
 
Iltalehden juttuun sotahirvistä voi tutustua tästä linkistähttps://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/201707122200258362
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti