torstai 25. elokuuta 2022

Änkyräkänni

 

Suomen kansa on järkevää kansaa ja niinpä oli aamulla hyvä havaita, että kohu pääministerin bilettämisen osalta pikkuhiljaa laantuu, koska ainoastaan Aamu-tv:n kolmessa keskustelussa käsiteltiin pääministerin biletystä. Isänmaa ja oikeastaan koko ihmiskunta on vaarassa ja on hyvä, että tiedotusvälineissäkin ollaan siirtymässä asialinjalle.
 
Itse, joka kammoksun riitelyä, olen miettinyt, miten isänmaa voitaisiin pelastaa pääministerin biletyksen aiheuttamilta ongelmilta, olen keksinyt, että asia ratkaistaan siten, että valtiovarainministeri ja pääministeri vaihtavat paikkoja. Nimittäin nykyinen valtiovarainministeri edustaa tyypillistä suomalaista tanakkaa emäntätyyppiä, jollaisiin tyyppeihin suomalaisessa politiikassa yleensä luotetaan, mutta eihän se oikein valtiovarainministerille sovi, että ministeri, jonka pitäisi pystyä pistämään valtionmenot kuriin, ei pysty pistämään edes omaa syömistään kuriin. 
 
Sen sijaan nykyinen pääministeri on huomattavan hoikka suomalaiseksi naiseksi ja uskon, että valtiovarainministerin poliittista uskottavuutta lisää, jos hän vaikuttaa nälkiintyneeltä. Enkä usko, että edes epäilty alkoholiongelma haittaa valtakunnan raha-asioiden hoitamista.
 
Nimittäin tunnettu runonlaulaja Pentti Lyytinen syntyi tuossa parin kilometrin päässä Suonenjoen Piispalanmäellä ja hänet valittiin vuonna 1842 ilmeisesti talonpoikaissäädyn edustajana peräti Suomen pankin tilintarkastajaksi, vaikka Wikipediakin myöntää Lyytisen kärsineen niin pahasta alkoholiongelmasta, että joutui luopumaan lautamiehen ja kuudennusmiehen tehtävistä. Eikä se toinenkaan savolainen talonpoikaissäädyn edustaja Ahti Karjalainen ollut mikään vesipoika, vaikka hoiti pitkään menestyksellä Suomen Pankin pääjohtajuutta ja erilaisia ministerin tehtäviä.
 
Muuten en muistanut nykyisen valtiovarainministerin nimeä ja naputtelin nettiin vahingossa ensiksi Paula Risikon nimen ja netti paljasti, että entinen sisäministeri Risikkokin on harrastanut biletystä. Tästä asiasta uutisoi ensimmäisenä ja ilmeisesti ainoana UMV-lehti https://mvlehti.net/…/valokuvia-sisaministeri-paula…/ .

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti