sunnuntai 31. joulukuuta 2023

Oksentava Gagarin

 Internetin avulla löysin ajo-ohjeen Murheenristiltä Tereshkovin patsaalle ja seuraavalla etsintäkerralla sen sitten löydän, vaikkakin pahaa pelkään, etten tässä elämässä enää uskalla itärajaa ylittää. Tarkka reitti on tässä jollekulle asiasta kiinnostuneelle satunnaiselle matkailijalle:
- Aja 1000 metriä Loimolan suuntaan Lemetin isosta risteyksestä, jolla tarkoitan uuden tien risteystä.
- Kilometrin päässä, sinisen ”5 km” -merkin kohdalta lähtee vasempaan pieni ajotie. Sitä voit ajaa tavallisella henkilöautolla.
- Käänny siis vasempaan ja etene 120 metriä pientä ajotietä, ja vastaan tulee punaisesta kivestä veistetty Tereshkovin muistomerkki.

Meillä suomalaisilla ja venäläisillä on hyvin samanlainen huumorintaju, joka poikkeaa täysin vaikkapa ruotsalaisten huumorintajusta. Niinpä suomalaisia ja venäläisiä naurattaa esimerkiksi se, että itänaapurin kosmonauteilla on ollut vakiintunut tapa juuri ennen reissuun lähtöä käydä kusaisemassa erään Baikonurin tammen juurella. Ruotsalaisia tämä sivistymätön tapa ei uskoakseni naurata ollenkaan.

Edellä kuvatulla tavalla ovat neuvostokosmonautit kunnioittaneet ensimmäistä avaruudessa käynyttä ihmislajin edustajaa Juri Gagarinia, joka myös kävi typettämässä samaa puuta ennen lähtöään historialliselle ihmisen ensimmäiselle avaruuslennolle. Täyttä varmuutta minulla ei kuitenkaan ole siitä, että kunnioittiko myös kenraalimajuritar Valentina Terskhova samalla tavalla Gagarinin muistoa.

Yritin Netistä löytää sitä vähemmän tunnettua valokuvaa Gagarinista, jonka muistelen nähneeni 60-luvun alun Viikko-lehdestä. Nimittäin kun ihmiskunnan silloinen suurin sankari vieraili ensilentonsa jälkeen Suomessa, ikuistettiin hänet oksentamassa tienpenkalla.

Niin kummallista kuin se olikin, niin huimapäinen avaruuslentäjä kärsi pahasta matkapahoinvoinnista, mikäli hän joutui raketin sijasta istumaan linja-auton kyytiin. Kuvaa tapauksesta en löydä, mutta tämä Hämeen Sanomien juttu vahvistaa muistikuvani oikeellisuuden: https://www.hameensanomat.fi/paikalliset/51

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti