Eittämättä Finlandialla juuri palkittu Sirpa Kähkönen on loistava kirjailija, mutta jos jotain vikoja ja puutteita on hän teoksistaan oikein hakemalla haettava, niin sellainen vika ja puute eittämättä on täydellinen huumorin puuttuminen, joka vika ja puute ihmetyttää erityisesti siksi, että kirjailija on Kuopiossa kasvanut.
Nyt Finlandialla palkitun 36 uurnaa luettuani ymmärrän täysin Kähkösen tuotannosta puuttuvan huumorin, koska puutteen selittävät ylisukupolviset traumat. Sirpa Kähkösen äiti ei ollut mikään helppo ihminen ja hänen vaikean luonteensa selittää pahan kolarista aiheutuneen aivovamman lisäksi se, että äidin isän veljet katosivat itärajan taakse ja lepäävät ilmeisesti nyt Petroskoin lähellä Punakankaan joukkohaudassa, jonne päätyi ainakin 582 suomalaista.
Äidin isä ei menettänyt henkeään Stalinin vainoissa vaan hän menetti ainoastaan hermonsa Tammisaaren vankileirillä. Henkeään hän ei menettänyt, koska hän hylkäsi veljensä ja ymmärsi paeta ajoissa Leningradin upseerikoulusta takaisin Suomeen.
Sirpa Kähkönen on kirjoissaan kertonut hyvin vakavaan sävyyn kuopiolaisten kommunistien kokemuksista ja on ihan ymmärrettävää, että vitsit saattavat olla sitä aihetta käsitellessä vähissä. Mutta kyllä asiasta olisi löytynyt vähän huumoriakin.
Joskus vuosia sitten Kähkönen vieraili luennoimassa Kuopiossa ja kerroin, mitä hauskaa esimerkiksi historioitsija Teemu Keskisarja kirjassaan suomalaisesta terrorismista kertoo savolaiskommunistien toilailuista, niin Kähkönen oli vähän kipakasti sitä mieltä, etteivät Kuopion kommunistit suinkaan olleet mitään saamattomia resupekkoja, kuten Keskisarja antaa ymmärtää.
Finna.fi-arkistosta löytyy valokuva, joka osoittaa, etteivät ainakaan kaikki savolaiskommunistit olleet resupekkoja. Kuvassa keskellä seisoo todella tyylikäs herrasmies Ville Vainio alk. Karjunen, joka oli Suomen sosialistisen työväenpuolueen kansanedustaja, mutta myös menestyvä liikemies ja ilmeisesti myös maamme historian johtava ikiliikkujan keksijä; tosin Spede Pasanen saattoi päästä ikiliikkujan kehittämisessä vielä Villeäkin pitemmälle.
Linkistä löytyvä kuva on otettu syksyllä 1918, jolloin Savon Työmies-lehti alkoi jälleen ilmestyä epäonnistuneen kapinan jälkeen. Mainittakoon, että tuossa samassa rakennuksessa toimi kahvila nimeltään Punikki, joka mainosti itseään iskulauseella "Kahvila Punikki - Porvarin mieliharmi". Savon Työmies julkaisi myös jonkin aikaa joululehteä niemeltään Punikin Joulu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti