lauantai 16. joulukuuta 2023

Stubb

Kuten eilen taisin jo kertoa, aivotutkija Markku T. Hyypän mukaan ruotsinkielinen mies elää keskimäärin järkyttävät kuusi vuotta suomenkielistä lajitoveriaan vanhemmaksi. Hyypän selitys asiaan on ruotsinkielisten parempi yhteishenki; heillä on ns. sosiaalisia pääomia, ystäviä ja harrasteita. Sikäläiset miehet ovat itäsuomalaisesta näkökulmasta siis epämiehekkäitä ja lapsekkaita.

Hyyppä esittää karmaisevan esimerkin: kukaan suomenkielinen mies ei voisi kuvitella osallistuvansa Martta-järjestön kesäretkelle, kun taas ruotsinkielisille miehille se on aivan luonnollista. Minä ja muutamat Uukuniemen miehet olemme kylä tässä asiassa sääntöä vahvistavia poikkeuksia, koska itsekin olen ollut monta kertaa Uukuniemen Marttojen kesäretkellä ja hauskaa on ollut.

Hyypän mukaan ruotsinkielisten itsevarmuutta ja hyväntuulisuutta selittää myös se, ettei ruotsinkielisellä puolella piestä lapsia, kuten suomenkielisellä puolella on ollut ylimuistoisena tapana. Ruotsinkieliset vanhemmat myöskin harrastavat erilaisia asioita yhdessä lastensa kanssa ja tähän tietoon löysin myös vahvistuksen Alexander Stubbin elämänkertakirjasta.

Stubb nimittäin kertoo, että ihan lapsena, kun hän palasi iltapäivästä peruskoulusta kotiin, ja uskoakseni nimenomaan peruskoulun ala-asteelta, hänellä oli tapana yhdessä äitinsä kanssa poltella tupakkaa ja katsella telkkarista amerikkalaisia perhesarjoja. Suomenkielisellä puolella tuollaista ei tapahdu.

Alexander Stubb on tällä hetkellä vahvoilla tulevaksi presidentiksi, mutta voi olla, että hänen presidenttitiensä saattaa katketa hänen ruotsinkielisille tyypillisen hyväntuulisuuteen ja lapsenomaiseen leikkimielisyyteen. Muistanpa muuten, miten kymmenisen vuotta sitten silloinen pääministeri Stubb asettautui polvihousuissa pikkulasten eläväksi tikkatauluksi ja hänen uskottavuutensa romahti tapauksen seurauksena. Luulenpa, ettei esimerkiksi valtioneuvos J. K. Paasikivi, joka myöskin oli Kokoomuksen miehiä, olisi suostunut moiseen.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000838475.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti