sunnuntai 17. joulukuuta 2023

Ukrainan demilitarisaatio

Entinen hyvä mökkinaapurini Vladimir Putinkin näyttää pikkuhiljaa rauhoittuvan. Pari päivää sitten hän puhui Venäjän kansalle ja kertoi, että Venäjä pyrkii nykyään ainoastaan Ukrainan denatsifikaatioon ja demilitarisaatioon, mutta ei puhunut enää mitään dehomolisaatiosta tai denarkomanisaatiosta, joilla seikoilla hän vajaat pari vuotta sitten myös perusteli maansa hyökkäystä Ukrainaan.

Luulenpa, että Putinin puheessa esittämistä Ukrainan denatsifikaatio- ja demilitarisaatio-tavoitteista voisi hyvinkin järjestää neuvottelut Ukrainan ja Venäjän välillä. Ukraina voisi pyytää, että Putin nimeltä mainitsee ne natsit, joita Ukrainan johdossa toimii ja sen jälkeen heidät voisi helposti siirtää pois tehtävistään ja korvata ei-natseilla, jollaisia varmasti Ukrainasta löytyy. Niin olisi yksi sodan syy poistettu.

Natsit saivat muuten maan parlamenttivaaleissa viimeksi vain vajaan kahden prosentin kannatuksen eivätkä saaneet yhtään edustajaa parlamenttiin. Esimerkiksi Suomessa talvisodan alla fasistiseksi luokiteltava IKL sai sentään eduskuntavaaleissa peräti kahdeksan prosenttia äänistä ja toistakymmentä kansanedustajaa.

Myös Ukrainan demilitarisaatio olisi helposti toteutettavissa. Uskon, että Ukraina mielellään luopuisi asevoimistaan, mikäli Nato ottaisi vastuun maan puolustamisesta. Venäjän antamiin mahdollisiin turvatakuisiin voi kuitenkin suhtautua kriittisesti, koska kun se hyökkäsi Ukrainaan, se rikkoi 32 antamaansa kansainvälistä sopimusta, lukuisia kansainvälisen oikeuden säännöksiä ja sitä Venäjän lain pykälää, jonka mukaan presidentti ei voi aloittaa hyökkäyssotaa.

Naton asukasmäärä on seitsemän kertaa Venäjää suurempi, bkt noin 20 kertaa suurempi ja puolustusbudjetti kymmenen kertaa suurempi kuin Venäjällä, voi kuitenkin olla, että Ukraina ei luota Naton kykyyn sitä puolustaa. Mikäli Trump palaa USA:ssa valtaan ja päättää antaa eurooppalaisten sotia sotansa ilman Amerikan apua, saattaa Ukrainan käydä huonosti.

Muistelen esimerkiksi, että suurvalta Englannilla on 90 tykkiä ja 130 taistelupanssarivaunua ja että kun Euroopan suurin valtio Saksa osallistui vähän aikaa sitten joihinkin maanosan yhteisiin sotaharjoituksiin, operoi maan ilmavoimat vielä legendaarisilla Phantom-hävittäjillä, jotka olivat parhaimmillaan vuoden 1967 kuuden päivän sodassa.

Siunatuksi lopuksi tässä Helsingin Sanomien tämänpäiväinen juttu Trumpista, joka viimeisimmässä puheessa ylisti Putinia ja Kim Jong-unia sekä käytti natseihin viittaavaa retoriikkaa sanomalla, että paperittomat siirtolaiset ”myrkyttävän kansakunnan veren”.
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000010063955.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti