maanantai 30. lokakuuta 2023

Unto Miettinen

 
Paavo Noponen oli Pekka Tiilikaisen lailla hyvin isänmaallinen ihminen ja todellinen sinivalkoinen ääni, joka näkyi jopa hänen parrassaan, jonka hän pääjohtaja Eino Revon läksiäisiin värjäsi mielenosoituksellisesti sinivalkoiseksi.

Mutta Tiilikaisen lailla Noponenkaan ei ollut vesipoikia. Toimittaja Unto Miettinen kertoo muistelmissaan, että kerran aamu kahdelta soi puhelin hänen kotonaan. Siellä Miettisen kollega Noponen vaati Miettistä välittömästi läheiseen ravintola Marskiin kuultavaksi.

Tietenkin pyyntöä oli toteltava. Paikanpäällä Noponen alkoi vaatia selitystä siihen, onko toimittaja Miettinen todellakin puna-armeijan majuri, kuten väitetään. Miettinen vahvisti väitteen vaatien
luutnantti Noposta tekemään asennon, sillä Neuvostoarmeijassa on tapana toimia siten esimiestä puhuteltaessa. Miettinen uhkasi myös komentaa Noposta maahan-ylös siihen asti kunnes oikea puhuttelutapa löytyy.

Saattoi hyvinkin olla, että toimittaja Unto Miettinen, joka ennen sotaa oli toiminut maanalaisessa kommunistisessa liikkeessä, saattoi olla puna-armeijan upseerikoulun käynyt mies. Ennen sotaa Leningradin upseerikoulusta valmistui enemmän suomalaisia upseereita kuin maamme kadettikoulusta. Kirjailija Sirpa Kähkösenkin kuopiolainen vaari hiihti itärajan yli saamaan sotilaskoulutusta.

Mutta muuten poliittisista eroavaisuuksista huolimatta kaverukset Tiilikainen, Noponen ja Miettinen tulivat keskenään hyvin toimeen, sillä olivathan kaikki kolme pohjimmiltaan herrasmiehiä ja upseereita. Miettinen ja Tiilikainen tekivät yhdessä jopa aprillijuttuja radioon, koska miehillä oli uskottavalta kuulostava ääni.

Kerrankin Miettinen kertoi aprillijutussa Suomessa keksityn pimeää valoa lähettävän lampun, jonka avulla pystyi muuttamaan päivän yöksi. Jutun jälkeen tuli radioon soitto eräältä kiihtyneeltä everstiltä, joka huusi, että: "Mitä helvettiä! Miksi tämä maanpuolustuksen kannalta tärkeä keksintö on vuodettu julkisuuteen."

Lisätietoa Unto Miettisestä tässä: https://areena.yle.fi/podcastit/1-1363869

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti