lauantai 28. lokakuuta 2023

Rauhallinen Pekka Tiilikainen

 
Jos Martti Jukola välitti kisatapahtumia kansalle konekiväärimäisen nopeasti, oli hänen nuorempi kollegansa Pekka Tiilikainen päinvastoin hyvin rauhallinen jutustelussaan ja tiukan paikan tullen hän tiivisti tunnelmaa vaikenemalla kokonaan ja pillauttamalla itkun. Näin tapahtui etenkin, mikäli suomalainen voitti tai hävisi.

Eikä pääselostaja Tiilikaisen tarvinnut teeskennellä liikutustaan, koska kyllä tunne oli aivan aito. Vuoden 1948 Chamonin olympialaisten jälkeen radion talouspäällikkö valitti, että Pekan
jäljiltä oli löytynyt 23 tyhjää viinapulloa. Pekka närkästyi moisista perättömistä väitteistä. Hänen mukaansa pulloja piti olla 24. Kun asia tarkastettiin, todettiin Pekan olevan hyvin rehellinen
mies.

Mutta se oli vasta alkua, tai ehkä paremminkin verryttelyä urheilukielellä. Cortinan olympialaisten jälkeen suomalaisten selostajien jäljiltä väitettiin löydetyn 78 tyhjää pulloa. Kun asia tivattiin Pekan ruotsinkieliseltä selostajakollegalta Enzio Sevonilta, tuohtui hän ja väitti, ettei mainittu pullomäärä riitä
alkuunkaan...

Tosin saavutus ei ole verailukelpinen Chamonin tulokseen, koska uusia lajeja oli tullut ohjelmaan ja lisäksi Tiilikaisen lisäksi matkassa olivat myös kyseinen Enzio Sevon ja uusi lupaava kyky Paavo Noponen.

Osoitus Pekka Tiilikaisen rauhallisesta selostustyylistä. Tässä hän selostaa sitä, kuinka punalentäjä yrittää hänet tappaa:
https://areena.yle.fi/podcastit/1-50412183

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti