sunnuntai 8. lokakuuta 2023

Hirmuinen mies

Kun aikoinani tutkin avaruusilmailun pioneerin Silvo Sokan tapausta, niin törmäsin epäviralliseen tietoon, että presidentti Paasikiven päiväkirjoista olisi poistettu sivut ajalta, jolloin Sokan epäiltiin rakettilennollaan rikkoneen Pariisin rauhansopimusta. Voi olla, että herkästi hermostuva Paasikivi oli kirjoittanut asiasta sellaista, joka alkoi häntä myöhemmin hävettämään. Vaikka hän oli viisas mies, niin rakettitieteisiin hänen viisautensa ei ehkä ulottunut.

Luin juuri Raija Orasen Paasikivestä kertovan kirjan Hirmuinen mies, ja vaikka kirjailija on perusteellisesti tutustunut kirjan päähenkilöön, niin Silvo Sokan tapauksesta ei romaanissa ole mitään mainintaa. Kahteen muuhunkaan Paasikiven elämään liittyvään arkaluontoiseen ja sen vuoksi kiinnostavaan asiaan en saanut kirjasta selvyyttä.

Nimittäin Paasikiven jättiläiskokoinen poika everstiluutnantti Juhani Paasikivi menehtyi jatkosodan aikaan ja ainakin eräässä Seura-lehden jutussa hänen kerrotaan kaatuneen, mutta Sotasammon tiedostossa mainitaan hänestä: Kuolinsyy muu kuin vihollistoiminnasta johtuva (sairaus, onnettomuus, itsemurha jne.)

Juhani Paasikivi oli isänsä tapaan raivokohtauksiin taipuvainen, mutta hänet tunnettiin myös hyvästä huumorintajustaan, jollaista ei taas ollut siunaantunut Juho Kustille. Viime aikoina on tv:ssä usein kuultu Ukrainan sodan erityisasiantuntijana Ruotsin armeijan everstiluutnantti Juhani Paasikiveä, joka on vaarinsa täyskaima.

Toinen asia, johon haluaisin lisäselvyyttä on, että millainen prosessi oli se, kun 30-luvulla KOP:n hallitus lähetti pankin silloisen pääjohtaja Paasikiven mielentilatutkimukseen, jotta hänet olisi voitu mielenvikaisuuden perusteella siirtää työkyvyttömyyseläkkeelle.

Paasikivi ei saanut hullun papereita, vaan häntä tutkinut sielutieteilijä arvioi, että tutkittavan ongelmien taustalla on ainoastaan huono kotikasvatus. Paasikivi sai nimittäin välillä hirmuisia raivokohtauksia, joiden aikana hän saattoi korottaa ääntään niin, että tekohampaat lensivät suusta. Orasen kirjan mukaan vika ei ollut huutajan mielessä, vaan harvinaisen huonosti istuvissa tekohampaissa.

Lisätietoa J K:sta löytyy tästä https://seura.fi/viihde/julkkikset/area-j-k-paasikivi-lahetettiin-mielisairaalaan-tutkittavaksi-mika-oli-diagnoosi/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti