maanantai 16. lokakuuta 2023

Martti Ahtisaari

Sain juuri tietooni, että Martti Ahtisaari on lähtenyt tuonilmaisiin ja se asia saa minut ajattelemaan kunnioituksella vainajaa ja varsinkin sitä, kuoliko hän sittenkin katkerana miehenä sen vuoksi, että hän jäi yhden kauden presidentiksi syistä, joita olen mietiskellyt.

Joskus ajattelin, että demarit syrjäyttivät Ahtisaaren, koska alettiin epäillä, että hänen neuvonantajansa Alpo Rusi olisi ollut jo koulupoikana DDR:n Stasin agentti. Tosi asiassa vaatimaton Stasin agentti saattoi korkeintaan olla Alpon isoveli toimittaja Jukka Rusi.

Mutta eivät olleet neuvonantajan agenttiepäilyt Ahtisaaren toisen kauden esteenä ainakin, mikäli on yhtään uskominen entisen Helsingin Sanomien toimittajan A.-P. Pietilän paljastuskirjaa Erkon verikoirat - Sanomatalon salaiset päiväkirjat, vaan esteenä oli Helsingin Sanomien päätoimittaja Aatos Erkko.

Aatos Erkko oli aikoinaan ehkä maamme vaikutusvaltaisin ihminen ja se saattaa selittää, miksi Martti Ahtisaaren presidenttikaudet jäivät yhteen. Nimittäin vaikka Erkkoa yleisesti pidettiin sosialidemokraattina, niin Ahtisaaren kaveri hän ei ollut. Yhtenä syynä oli ilmeisesti se, ettei Erkko ei katsonut presidentin ketteryyden riittävän vaativan viran hoitoon.

Yleisesti tunnettuahan on se, että Ahtisaari palasi Ruotsin vierailultaan laastari otsikossa. Pietilän mukaan vain hiuskarvan päässä oli se, ettei presidentin kaatumisella olisi ollut dramaattisempiakin seurauksia kuin laastari. Tapaturman uhrin mukaan onnettomuuden syynä olivat liukkaat jalkineet, mutta ilmeisesti myös ns. normaaleilla ruokajuomilla oli tässäkin tapauksessa osuutta asiassa.

Pietilän mukaan kaatuminen ei jäänyt Ahtisaaren, jota poliittiset vastustajat myös jostain syystä Sahtivaariksi kutsuvat, ainoaksi, vaan vähän myöhemmin saman vuoden syksyllä presidentti oli naukkaillut Helsingin Sanomien edustustiloissa niin runsaasti snapseja, että Aatos Erkko joutui lopettamaan tarjoilun.

Kahvivaiheessa Ahtisaari oli kuitenkin menettänyt tasapainonsa ja kaatunut sohvapöydälle sillä seurauksella, että kookas pöytävalaisin oli menettänyt muotonsa. Kookas insinööri vuorineuvos Tauno Matomäki oli yrittänyt palauttaa lampun alkuperäisen muotoilun siinä kuitenkaan täysin onnistumatta.

Pietilän mukaan presidentin adjutantin ehdotuksista huolimatta valtion päämies oli kieltäytynyt lähtemästä nukkumaan, jonka seurauksena siirto oli jouduttu toteuttamaan lievällä väkipakolla muun seurueen hämmästyneiden katseiden alla.

Martti Ahtisaari saattoi kuitenkin ainoan presidenttikautensa jälkeen olla hyvällä mielellä siitä, että hänet kuitenkin valittiin maamme korkeimpaan virkaan, vaikka vielä ihan vaalien alla näytti siltä, että Elisabeth Rehn ohittaa hänet kansansuosiossa.

Presidenttiehdokas Ahtisaaren suosio laski, kun kysyttiin hänen kantaansa siihen, miten hän pysäyttäisi mahdollisen pakolaisvyöryn Venäjältä. Hän ilmoitti, että suomalaisten tulisi tarvittaessa pysäyttää kansainvaellus vaikka asevoimin. Elisabeth Rehnin kanta ei ollut yhtä ehdoton, vaan hän kannatti tykkien sijasta enemmänkin soppatykkejä.

Ahtisaaren suosio gallupeissa laski lausunnon seurauksena, mutta tähän asiaan presidenttipeli ei ratkennut, vaan Mara voitti lopulta vaalin Jeesuksen ja karjalanpaistin avulla.

Enemmistö kansasta siirtyi Ahtisaaren kannalle sen jälkeen, kun hän vakuutti, ettei ole koskaan hetkeäkään epäillyt Jeesuksen olemassaoloa, mutta Rehn ei ollut tässäkään kysymyksessä yhtä ehdoton. Lopullinen kuolinisku Ellun presidenttihaaveelle oli se, ettei Rehnin pariskunta tiennyt Tuttujuttu-showssa toistensa herkkuruokia, kun taas Eeva tiesi Martin tykkäävän karjalanpaistista.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008061689.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti