tiistai 17. lokakuuta 2023

Viivalla eduskuntaan

Eittämättä Veijo Balzar on tällä hetkellä maamme kuuluisin kirjailija ja tunnen asiasta ylpeyttä, koska hän on kotikyläni poikia ja jopa melkein sukulaismies, koska kun Balzarin perheestä osa paleltui 30-luvun pula-aikana Kakkisen jäälle Kuopion markkinoilta palatessaan, niin vainajat kuljetettiin mummoni veljen aittaan odottamaan hautaamista.

Eittämättä tällä hetkellä maamme toiseksi kuuluisin kirjailija on Panu Rajala, jonka muistelmat nimeltään Päin elämää juuri luin. Ja lukukokemus oli myönteinen, koska vaikka Telluksen tilanne on masentavan kammottava, niin monta selkäkeikkanaurua jouduin lukiessani päästämään, sillä Rajalan tarinat elämästään olivat hauskoja ja hyvin kerrottuja.

Riemastuttava oli esimerkiksi kertomus hänen suorastaan ihanasta kansakoulun opettajastaan Margit Borg-Sundmanista. Rajalan mukaan tämä oli kaikkien hyveiden ruumiillistuma, hän pursui myötämieltä, rohkaisua ja hyviä ohjeita vastaisen elämän varalle. Borg-Sundman oli ollut Kokoomuksen kansanedustajana ja oli mennyt heti ensimmäisellä yrittämällä läpi vaalilauseella "Viivan voimalla eduskuntaan".

Vaalilause sai mm. jätkäpoikataustaisen Urho Kekkosen virnuilemaan ehdokkaalle tämän salaisesta voimavarasta. Urjalan kirkkoherran tytär Borg-Sundman sen sijaan ei huomannut lauseessa mitään huvittavaa, mikä osoittaa hänen ehdotonta puhdasmielisyyttään.

Maamme poliittista historiaa tuntemattomille kerrottakoon, että maamme eduskuntavaaleissa käytettiin pitkään valtavan suuria äänestyslippuja, joissa lueteltiin kaikki vaalipiirin ehdokkaat ja äänestäjä veti kannattamansa ehdokkaan nimen kohdalle punaisen viivan. Tämä asia selittää Ilmari Kiannon hienon Punainen viiva -nimisen romaanin nimen.

Viivanvetoäänestystapa selittää ainakin hyvän tarinan mukaan sen, että työväenpuolueet ohjeistivat naisäänestäjiään siihen aikaan monitulkintaisella vetoomuksella: "Työläisnainen - älä anna viivaasi porvarille". https://www.siltalapublishing.fi/product/pain-elamaa/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti