Kesäkuussa 1945 kenraaliluutnantti Aksel Airo pidätettiin ”kuulusteluja varten” asekätkentäjutussa; kuulustelut tosin alkoivat vasta yli puoli vuotta myöhemmin. Airo määrättiin otettavaksi turvasäilöön syyskuussa ja julistettiin vangituksi vuoden 1947 maaliskuussa oltuaan lähes kaksi vuotta Valpon pidättämänä. Airo sai syytteet asekätkennästä ja laittomasta liikekannallepanon valmisteluista.
Lähes kolmen vuoden sellissä istumisen jälkeen Airo vapautettiin, koska hänen syyllisyyttään asekätkentään tai laittoman liikekannallepanon valmisteluun ei voitu todistaa. Tosin hän sai lopulta hyvin pienet eli nykyrahassa noin 10–15 euron sakot ”lievästä julkisen vallan solvaamisesta”.
Wikipedian mukaan Aksel Airo kertoo omissa muistelmissaan, ”selvinneensä Valpon kuulusteluista hengissä ainoastaan ihmeenkautta”, joka asia kuulostaa kovalta. Nimittäin sodan jälkeinen punainen Valpo ei ilmeisesti kuitenkaan kiduttanut tai muuten pahoinpidellyt kuulusteltaviaan samalla tavalla kuin aiemmin varsinkin sota-aikana tehtiin silloisen Valpon ja sotilastiedustelun toimesta.
Itselläni on se käsitys, että siihen aikaan kuulusteltavan jalkapohjia hakattiin tarvittaessa kepeillä siihen asti, että tämä kertoi kaiken tietämänsä ja jotkut kertoivat vielä sitäkin enemmän. Tästä asiasta kertoo mm. everstiluutnantti Jarmo Niemisen kirja Rintaman poliisi.
Kun Valpon miehet pidättivät A. F. Airon, repivät he arvomerkit hänen univormustaan. Vapautumisensa jälkeen Airo oli sen verran katkera, että ilmoitti, ettei tule arvomerkkejään koskaan käyttämään. Poliittisen ilmapiirin muututtua, hän kuitenkin muutti mielipidettään ja sen asian todistaa myös Mikkelissä Sodan ja rauhan keskus Muistissa esillä oleva Airon univormu.
Heinolan maalaiskunnan rakennustarkastajana toimineen Veikko Ilmastin kirjasta Koiviston poika ja Zhdanovin lupaus paljastuu kuitenkin, ettei Airo antanut kaikille anteeksi. Nimittäin kun kerran, jossain virallisessa tilaisuudessa kenraalikunta oli asettunut riviin ja presidentti Kekkonen kätteli jokaisen kysyen jokaiselta: "Mitä sinulle kuuluu", niin Airo vastasi vuorollaan: "Milloinkas me olemme sinunkaupat tehneet". Silloin Kekkonen veti nopeasti kätensä takaisin jatkaen seuraavan kenraalin eteen.
Tässä yhteydessä en malta olla kertomatta sitä, että Ilmastin kirjan mukaan kun Airolle luovutettiin kirja Mannerheim-ristin ritarit nahkakantisena, vei hän sen hyvälle heinolalaiselle ystävälleen Juho Lehtiselle. Miehiä yhdisti sekä politiikka että sotilastausta.
Kenraali Airo oli peräti kaksi kautta Kokoomuksen kansanedustajana ja kommunisti Lehtinen oli Heinolan maalaiskunnan rakennuslautakunnan puheenjohtaja. Lisäksi Lehtinen oli sisällissodan aikaan toiminut punaisten plutoonan, eli joukkueen johtajana, kun taas Airo oli valkoisten riveissä tykin johtajana ja kohosi upseeriksi vasta sodan päätyttyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti