tiistai 20. syyskuuta 2022

Yli rautaesiripun

Sainpa eilen aika ärhäkkää palautetta ilmailuhistorian harrastajien ryhmässä, kun sielläkin kirjoitin, että suomalaiset olisivat ennen sotia lentäneet vakoilulentoja itärajan takana ja vielä saksalaisten piikkiin. Minulta kyseltiin tietolähdettä väitteelleni enkä sitä silloin heti muistanut.

Yön yli nukuttuani muistini palautui pätkittäin. Muistelenpa vuosia sitten lukeneeni ilmeisesti Skeptikko-lehdestä jutun, jossa kerrottiin Lapin ufo-havainnoista ja siinä kerrottiin, että kummallisia lentäviä laitteita nähtiin jo 30-luvulla Lapin taivaalla, mutta niistä ei pahemmin julkisuudessa puhuttu, sillä Suomen sotilasviranomaiset vähän hyssyttelivät näitä juttuja.

Vaiteliaisuus johtui siitä, että sen lisäksi, että neuvostoliittolaiset lentelivät Lapin taivaalla, niin myös suomalaiset lentelivät pohjoisessa itärajan takana kaukotiedusteluun soveltuneilla Bristol Blenheim-koneilla ja että myös saksalaisilla olisi ollut osuutta näissä asioissa.

Vakoilumaailmassa sattuu ja tapahtuu kummallisia asioita ja minusta erinomaisen kummallinen asia on se, että Esa Anttalan uskottavan tuntuisessa kirjassa Yli rautaesiripun kerrotaan sellainen sotilasilmailuun liittyvä asia, että suomalaiset kaukopartiomiehet olisivat Naton laskuun lennelleet tuntuvaa korvausta vastaan kuumailmapalloilla itärajan yli joskus 1950-luvulla tutkimaan Kuolan sotilastukikohtia. Silloin ei vielä ollut vakoilusatelliitteja käytössä.

Jos Renny Harlin sattuu tämän lukemaan, niin hän voisi huomioida, että kaukopartiomiesten kuumailmapallomatkoissa olisi ainesta menestyselokuvaksi vallan kansainväliseen levitykseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti