Jollekulle itsensä pöhköksi lukeneelle kansatieteen lisenssille olisi oivallinen väitöskirjan aihe uudet kansan syvien rivien keskuudessa pyyteettömästi ilman liike-elämän voiton maksimointitavoitetta syntyneet juhlamuodot. Liikemiesten keksintöähän ovat maassamme vaikkapa halloween ja isäinpäivä, mutta kansan syvät rivit ovat kehittäneet ei-kaupalliset venetsialaiset ja vainajien muistamisen kellukynttilöillä.
Kesän päätösjuhla venetsialaiset ovat minun mielestäni kevytmielisten länsisuomalaisten harrastus, kun taas syvähenkiset itäsuomalaiset näyttävät mielellään muistavan edesmenneitä lähimmäisiään, ja meidän pariskunnan tapauksessa myös koiraansa, kellukynttilöillä, jotka sytytetään vainajien muistoksi rantaveteen mieluiten tyynenä syysiltana.
Luulen, että kellukynttilät saattavat hyvinkin olla suomalainen keksintö, elleivät sitten japanilaiset ole ehtineet ensin. Itäsuomalaisten lailla myös veljeskansamme venäläiset ovat innokkaita haudoilla kävijöitä. Rajan takana on ihan tavallista, että hautojen äärillä näkee erityisiä muistelupenkkejä, joilla vielä elossa olevat voivat muistella tuonilmaisiin siirtyneitä läheisiään sekä syödä ja juoda heidän muistolleen. Tapana kuulema on sitten pois lähtiessä kaataa vodkapullon viimeiset tipat vainajan oletetun pään kohdalle. Kellukynttilöitä venäläiset eivät sen sijaan ole vielä ottaneet käyttöönsä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti