lauantai 3. syyskuuta 2022

Lidlin lenkkarit

Tännään minä onnellinen oun vähintäänkin samassa määrin kuin Jaakko Tepon naapuri Toivo Ryynänen sen jälkeen, kun Topin nuorinkin poika oli piässyt kortistoon. Testasin nimittäin kuvan uudet hienot lenkkitossuni, joiden hankkimisen vuoksi jouduin matkustamaan Kuopioon asti, mutta kyllä se kannatti.

Upeat jalkineeni ovat tunnettua Lidl-laatua ja edustavat ilmeisesti tyylisuunnaltaan äärijunttiutta. Olin Kuopion Lidlissä ensimmäisen tarjouspäivänä heti klo 9, mutta siitä huolimatta olin joutua tarjoushyllyllyn ääressä melkein käsirysyyn ilmeisesti jonkun lestadiolaisen suurperheen isän kanssa, joka oli mattänyt koko korinsa täyteen noita arvostettuja tuotteita. Onneksi 46 numeron tossut kelpaavat niin harvoille, että minullekin löytyivät yhdet sellaiset, vaikka vähän pienen napakat ne ovatkin. Ilmeisesti Saksassa ei ole oikeita aikamiehiä.

Karkea arvioni on, että tuollaiset kengät maksavat Bangladeshin tehtaan liukuhihnan päässä saman verran kuin Adidakset eli yhden euron. Niiden Suomeen rahtaaminen konttilaivassa maksaa 20 centtiä ja sen jälkeen Suomessa Adidaksen lenkkarit maksavat 169,99 ja vastaavan laatuiset Lidlin tuotteet 16,99.

Nuo Lidlin lenkkitossut edustavat muuten harvinaista saksalaista huumoria. Pari vuotta sitten Lidlin suunnittelijat aamukahvipöydässään kehittivät pilailumielessä tuon idean ja jo ensimmäinen kenkäerä myytiin loppuun hetkessä ja kohta sitten mustassa pörssissä loppuun myydyistä tossuista pyydettiin satoja euroja.

Jos nyt hakemalla pitää jotain vikaa Lidlin lenkkareista löytää, niin ensimmäisissä tuotantoerissä Lidlin leima oli hyvin näyttävä, mutta nyt sitä ei enää juuri huomaa. Mutta kuitenkin kauniit ovat nuo uudet jalkineeni ja luulenpa niiden avulla kerääväni neitostenkin huomion kuin hattumuoti uus, kuten Tanner riimitteli

Saksalaiset ovat muuten taitavia kenkäsuutareita. Esimerkiksi noin sata vuotta sitten kaksi suutariveljestä laajensi tuotantoaan ja toinen alkoi suutaroimaan jalkineita Adidas-nimellä ja toinen Puma-nimellä ja loppu onkin sitten urheiluhistoriaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti