tiistai 6. syyskuuta 2022

Ennätyskirjailija

 

Hirmuisen tuottelias oli eilen mainittu Suonenjoen Rieponlahdessa syntynyt Kainuun Sanomien päätoimittaja ja kirjailija Jussi Kukkonen. Päätoimittamisen ohessa hän julkaisi laskujeni mukaan 67 kirjaa eli niitä syntyi yleensä monta kappaletta vuodessa. Vuonna 1948 hän tyydytti kirjoittamisviettiään julkaisemalla peräti viisi teosta, joista tosin yksikään ei ole jäänyt maailmankirjallisuuden historiaan.
 
Ihmeekseni huomasin, ettei Suonenjoen kirjaston kotiseutukokoelmassa ole kuin pieni osa Kukkosen tuotannosta; itsellänikin taitaa miehen kirjoja olevan enemmän. Tarkistin netistä, että divareista löytyy ihan kohtuuhintaisia Jussin teoksia ja taidanpa yrittää kerätä koko hänen tuotantonsa ja lahjoittaa sen Suonenjoen kirjastolle, koska meille ei tosiaankaan enää mahdu yhtään opusta.
Kuuluisin Kukkosen kirjoista on Ratavartijan kaunis Inkeri, jonka nimikin jo kertoo teoksesta paljon. Kuitenkin sen pohjalta tehtiin menestyselokuva, joka minusta on kylläkin ihan Junttilan tuvan seinäkoriste.
 
Ihmettelen, ettei kukaan itsensä pohköksi lukenut lisenssi ole vielä tehnyt Jussi Kukkosesta väitöskirjaa, vaikka hän oli suuri vaikuttaja Suomen historiassa. Epäilen, että hän keksi tehdä Urho Kekkosesta savutorpan pojan, vaikka itse asiassa Urkki oli metsäyhtiön pikkukympin poika, jonka kotikartanossa oli jopa palvelijoita, mutta kyllähän kartanostakin sai tehtyä savutorpan, kun retusoi valokuvasta savupiipun pois. Harmi, ettei samalla huomattu poistaa kuvasta piipulle johtavia tikapuita.
 
Tavallaan yliahkeran Kukkosen elämäntyö jäi kesken ja monia kymmeniä kirjoja jäi julkaisematta, sillä löytämässäni muistokirjoituksessa mainitaan päätoimittajan uupuneen työpöytänsä ääreen - silloin ei vielä tunnettu sanaa burn out. Äkilliseen kuolemaan saattoi tosin vaikuttaa myös sisäministeri Kekkosen hänelle 30-luvulla itsepuolustusvälineeksi hankkima pistooli. Kekkonen katsoi kaverinsa tarvitsevan sellaisen turvakseen, koska sisäministeri suunnitteli demokratian itsepuolustuksen nimissä lakkauttavansa IKL:n, kuten jo kommunistiselle puolueelle oli tehty ja se hanke kiihdytti tunteita Kainuussa asti. 
 
Mutta eittämättä lahjakas mies oli Jussi Kukkonen, joka Rieponlahtelaisesta renkipojasta eteni kansakoulupohjalta ison lehden päätoimittajaksi ja presidentin tekijäksi asti. Tiettömien taipaleiden takana ollut Rieponlahden kylä, jossa sukupolvien ajan oli harjoitettu sukurutsaa, on tuottanut monia hyvin lahjakkaita ihmisiä, mutta sukurutsalla on ollut myös omat haittapuolensa, joita minusta Syväjoki elokuvan banjonsoittajapoika kuvaa erinomaisella tavalla.
https://www.youtube.com/watch?v=J6UG1Jlwiow

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti